Paniikkikohtaus

Siirry sanastoon

Paniikkikohtaus

Tulosta

Avainsanat: pelko, ahdistus, sydämen tykytys

​Paniikkikohtaus on äkillinen voimakas pelko- tai ahdistuskohtaus, jonka yhteydessä esiintyy myös fyysisiä oireita. Paniikkikohtaukset ovat kiusallisia ja ne voivat tuntua pelottavilta. Kohtaus ei kuitenkaan ole vaarallinen ja menee itsestään ohi yleensä alle puolessa tunnissa. Paniikkikohtausta voi opetella hillitsemään itsehoidon avulla.​

Paniikkikohtauksen aikana henkilö voi tuntea sekoamisen tai kuoleman pelkoa, epätodellisuutta, itsestään vieraantumisen tai itsensä hallinnan menetyksen tunnetta. Kohtaus voi tulla täysin odottamattomasti tai sen voi laukaista jokin pelottava tapahtuma tai asia. Stressaavat elämäntilanteet saattavat altistaa paniikkikohtauksille. Myös runsas kahvin ja kofeiinipitoisten juomien sekä alkoholin tai päihteiden käyttö voivat laukaista paniikkikohtauksen. Paniikkikohtaukset ovat yleisiä ja kuka tahansa voi saada paniikkikohtauksen. Paniikkihäiriöstä puhutaan, kun paniikkikohtaukset toistuvat usein tai johtavat tilanteeseen, jossa ihmisen elämä kaventuu hänen välttäessään paniikkikohtauksen laukaisevia tilanteita tai asioita. ​

Oireet

​Paniikkikohtaukseen liittyviä oireita ovat esimerkiksi:​​​​​

  • sydämentykytys
  • rintakivut
  • hikoilu
  • vapina
  • hengenahdistus
  • tukehtumisen tai kuristumisen tunne
  • pahoinvointi ja vatsavaivat
  • huimaus
  • pyörtymisen tunne
  • puutuminen
  • kihelmöinti
  • vilunväreet tai kuumat aallot
  • ​pelko ja ahdistuneisuus

Paniikkikohtaukselle on tyypillistä, että se kehittyy äkillisesti ja saavuttaa huippunsa nopeasti.​

Itsehoito

​Ensimmäinen paniikkikohtaus voi olla kokemuksena hyvin ahdistava. Kohtauksen aikana on hyvä muistaa, että vaikka kohtaus on epämiellyttävä se ei ole vaarallinen ja menee varsin nopeasti ohi. Jos oirekuva on entuudestaan tuttu, voi kohtausta yrittää hillitä hengityksen rauhoittamisella ja lihasten rentouttamisella. Kahvin ja kofeiinipitoisten juomien, sekä alkoholin ja muiden päihteiden käytön välttäminen voi auttaa ennaltaehkäisemään paniikkikohtauksia.

Pidemmällä aikavälillä erilaiset rentoutumisharjoitukset tai esimerkiksi jooga ja meditaatio sekä säännöllinen liikunta voivat olla avuksi. Keskusteleminen asiasta läheisten kanssa tai erilaiset vertaisryhmät voivat auttaa. Saatavilla on myös hyviä itsehoitokirjoja tai itsehoitoon sopivia Mielenterveystalon nettiterapioita.​

Milloin yhteys terveydenhuollon ammattilaiseen?

​Terveydenhuollon ammattilaiseen on syytä o​lla yhteydessä, jos​

  • ​​​paniikkikohtaukset toistuvat usein ja kaventavat arkielämää​
  • paniikkikohtauksen aikainen rintakipu on voimakasta tai jatkuu pidempään

Aiheeseen liittyvää

Ohjeen tuottajat

​​Päivystyshoidon ammattilaiset ovat tuottaneet ohjeen yhteistyössä Terveyskirjaston kanssa​
​​

​​

Päivitetty