Sairastumisen herättämät tunteet

Sairastumisen myötä koko elämän tasapaino järkkyy.  Muuttuneessa tilanteessa on tärkeää olla salliva ja antaa itselle aikaa.

Äkillinen sairastuminen tai vammautuminen voi aiheuttaa monenlaisia tunnereaktioita kuten turvattomuutta, pelkoa, vihaa tai syyllisyyttä. Monet kokevat myös hämmennystä, turhautumista ja alavireisyyttä. Nämä ovat normaaleja ja tarkoituksenmukaisia mielen reaktioita sairastumiseen ja muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Kriisistä selviytyminen vie paljon voimia, mutta selviytymistaitoja voi myös kehittää ja harjaannuttaa.

Tilanteeseen voi liittyä useita erilaisia tunteita: halua kieltää tapahtunut, hylätyksi tulemisen tunnetta, turvattomuutta, merkityksettömyyttä, ahdistusta, syyllisyyttä ja vihaakin. Myös keho voi reagoida suruun: päätä särkee ja vatsa oireilee, tulee muistikatkoja, väsymystä, lihasjäykkyyttä ja esimerkiksi paniikkihäiriön oireita.

Tunteet ja ajatukset tulevat usein aalloissa, toisena päivänä on vaikeampaa kuin toisena. Vähän kerrassaan tunteet alkavat yleensä tasaantua ja niiden kanssa pystyy paremmin elämään. Joskus suru voi pitkittyä tai muuttua masennukseksi. Erityisesti silloin ulkopuolisesta avusta saattaa olla hyötyä. Tärkeämpää kuin kulunut aika, on se, että tunteille antaa tilaa ja mahdollisuuden työstyä.

Miten sairauteen voi sopeutua?

Sopeutuminen sairauteen, jota ei voi poistaa tai hoitaa, on pitkä. Oman tai läheisen sairauden kohdatessa vaaditaan jokaiselta paljon sopeutumiskykyä. Kyky sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen, mahdollisuus ennakoida tulevia tapahtumia ja ongelmanratkaisukyky helpottavat vaikeassa tilanteessa. Sopeutumiselle ei voi antaa aikarajoja ja se on aina yksilöllistä. Olennaista on hyvä faktatieto: kuinka itseään voi hoitaa ja mitä kannattaa tehdä.

Edellinen sivu Seuraava sivu

Päivitetty  10.3.2021

Kyllä