Tilapäisesti tai sairauspäivinä kohonnen verensokerin korjaamiseen käytetään pientä annosta pikavaikutteista insuliinia. Jos verensokeri on toistuvasti koholla aamulla tai ennen aterioita, kannattaa glukoosisensorin avulla selvittää syytä ja korjata perushoitoa – joko edeltävän aterian insuliinin tai perusinsuliinin annostelua, sen sijaan että verensokeria toistuvasti korjataan pikainsuliinilla.
Insuliiniherkkyys ja sitä kuvastava koko vuorokauden insuliinitarve vaikuttaa korjausannoksen määrään. Tavanomaisella 40–50 yksikön kokonaisinsuliinimäärällä 1 yksikkö pikainsuliinia laskee yleensä verensokeria noin 2 mmol/l. Insuliiniherkällä 1 yksikkö pikainsuliinia voi laskea verensokeria 4–5 mmol/l ja insuliiniresistentillä 1 yksikkö pikainsuliinia saattaa laskea verensokeria vain 1 mmol/l. Korjausinsuliinin annoksen arvioinnissa voi käyttää alla olevaa suuntaa antavaa 100-sääntöä.
Insuliini-herkkyys tekijä (IHT)
Kuinka paljon 1 yksikkö pikainsuliinia laskee verensokeria:
Jaa luku 100 insuliinin koko vuorokauden (perusinsuliini + ateriainsuliinit) yksikkömäärällä.
Esimerkit:
Henkilöllä, jolla insuliinitarve on yhteensä 50 yksikköä vuorokaudessa:
100 / 50 = 2
1 yksikkö pikainsuliinia laskee verensokeria noin – 2 mmol/l.
Henkilöllä, jolla insuliinitarve on yhteensä 30 yksikköä vuorokaudessa:
100/30 = 3,3
1 yksikkö pikainsuliinia laskee verensokeria noin – 3 mmol/l.
Aterioiden välillä pikakorjauksia kannattaa tehdä varovaisesti. Ilman glukoosisensoria ja/tai annoslaskuria on vaikea päätellä, kuinka paljon edellistä pikainsuliinia on vielä vaikuttamassa, ja onko verensokeri nousussa vai laskussa.
Pääsääntöisesti pikainsuliinin korjausannoksia ei kannata ottaa alle kahden tunnin kuluessa edellisestä pistoksesta. Silloinkin korjausannos kannattaisi olla vain puolet siitä annoksesta, mitä otettaisiin ennen ateriaa. Muutoin insuliinin vaikutus herkästi kumuloituu ja seurauksena voi olla verensokerin vuoristorata.