Tyypin 1 diabeteksen epäily herää yleensä korkean verensokerin aiheuttamien oireiden perusteella: henkilön virtsaneritys lisääntyy, häntä janottaa ja väsyttää ja paino laskee. Verensokeri on usein reilusti koholla eli yli 10–20 mmol/l. Oireet kehittyvät ja pahenevat tyypillisesti päivien tai muutamien viikkojen aikana. Aikuisena sairastuneilla oireiden kehittyminen voi olla hitaampaa kuin lapsilla.
Tyypin 1 diabetekseen viittaavat:
alle 40-vuotiaana sairastuminen
alun perin normaali paino tai vain lievä ylipaino
voimakas laihtuminen
ei selkeää metabolista oireyhtymää
(lähi)sukulaisella tyypin 1 diabetes
henkilöllä on jokin muu autoimmuunisairaus
Diagnoosin aikaan
Toteamisvaiheessa valtaosalla (yli 80 prosentilla) on todettavissa autoimmuunitulehdukseen liittyviä vasta-aineita verenkierrossa.
Tyypin 1 diabetes yleensä puhkeaa, kun toimintakykyisiä ja insuliinia tuottavia beetasoluja on jäljellä noin 20 prosenttia. Tällöin jäljellä olevien solujen insuliinituotanto ei riitä pitämään verensokeria normaalina ja se nousee. Omaa insuliinieritystä voidaan tutkia verikokeesta C-peptidin määrityksellä.
Vaikeassa insuliininpuutoksessa poltetaan rasvakudosta ja vapautuvista rasvahapoista muodostuu happamia ketoaineita. Ketoaineita mitataan verinäytteestä ketoainemittarilla tai laboratoriokokeella. Jos ketoaineita kertyy runsaasti, vaarana on happomyrkytys.
Väliaikainen remissio
Insuliinihoidon aloituksen jälkeen ja verensokerin korjaannuttua haiman beetasolujen insuliinierityskyky usein osittain toipuu tilapäisesti. Pistettävän insuliinin tarve usein pienenee kehon omien solujen toiminnan aktivoituessa. Tätä nimitetään remissioksi. Se voi kestää muutamasta kuukaudesta jopa pariin vuoteen. Kyseessä on kuitenkin vain väliaikainen vaihe ja remission päättyessä elimistön oma insuliinin tuotanto päättyy lopullisesti ja insuliinilääkityksen tarve jälleen lisääntyy.