Nämä kasvaimet syntyvät niin sanotuista itusoluista, joilla on kyky erilaistua monen eri solutyypin suuntaan. Kyseessä onkin ryhmä erityyppisiä sekä hyvän- että pahanlaatuisia kasvaimia, joiden pahanlaatuiset muodot edustavat paria prosenttia kaikista lasten syövistä. Esiintyvyyden huiput nähdään alle 1-vuotiailla ja teini-iässä. Useimmat itusolukasvaimet ovat lähtöisin keskushermostosta tai sukurauhasista, mutta niitä voi esiintyä myös esimerkiksi rintakehän sekä vatsan ja lantion alueella. Lapsilla kiveksissä esiintyvät itusolukasvaimet ovat erittäin harvinaisia, mutta kiveksen kasvaimet ovat yleistyneet huomattavasti nuorilla miehillä viime vuosikymmenten aikana.
Itusolukasvaimet
Paikalliset oireet johtuvat kasvainmassan aiheuttamista muutoksista ja vaihtelevat kasvaimen sijainnin mukaan varsin paljon paikallisesta kivusta neurologisiin oireisiin ja virtsaumpeen.
Itusolukasvainten diagnostiikassa käytetään kasvaimen paikasta riippuen valittavia kuvantamismenetelmiä. Tietyissä kasvainmuodoissa verikokeesta tutkittavat seerumin alfa-fetoproteiini (AFP) ja istukkahormoni hCG voivat olla koholla. Lopullinen diagnoosi tehdään kasvaimesta otetun koepalan perusteella.
Kasvaimet eivät ole perinnöllisiä eikä alttiusgeenejä ole tiedossa. Itusolukasvain liittyy joskus Klinefelterin oireyhtymään ja joihinkin muihin harvinaisiin kromosomimuutoksiin.
Kirurginen hoito on riittävä osassa tapauksia, erityisesti niin sanotuissa kypsissä ja epäkypsissä teratoomissa, eli kasvaimissa, joissa on eri alkiokerroksista peräisin olevia kudoksia. Pahanlaatuisten itusolukasvainten hoidon kulmakiviä ovat solunsalpaajahoito ja siihen liitetty kasvaimen kirurginen poistaminen. Kasvaimen sijainti, kudostason rakenne sekä mahdolliset etäpesäkkeet vaikuttavat solunsalpaajahoitojen valintaan ja hoitojen pituuteen.
Ennuste riippuu kasvaimen rakenteesta ja sijainnista: vastasyntyneen teratoomien kohdalla käytännössä kaikki potilaat voidaan parantaa. Sukurauhasten kasvainten ennuste on erinomainen ja vaikeimmissakin tautimuodoissa valtaosa potilaista paranee. Potilaita seurataan kuitenkin vuosia mahdollisten uusiutumisten ja hoitojen pitkäaikaisvaikutusten varhaiseksi toteamiseksi. Pitkäaikaisseuranta on usein tarpeen myös hyvänlaatuisten itusolukasvaimissa muun muassa virtsa- ja ulostusvaivojen vuoksi.