Haima erittää verenkiertoon insuliini-nimistä hormonia. Insuliini taas alentaa glukoositasoa esimerkiksi ruokailun jälkeen. Jos insuliinia erittyy liian vähän tai insuliini ei vaikuta kudoksissa normaalisti, glukoositaso nousee.
Tyypin 1 diabeteksessa on kyse siitä, että haiman insuliinin eritys vähenee. Tyypin 2 diabeteksessa on kyse siitä, että insuliini ei vaikuta riittävän hyvin kudoksissa, kuten maksassa ja lihaksissa. Tätä tilaa kutsutaan insuliiniresistenssiksi.
Tyypin 1 diabetes on autoimmuunisairaus. Autoimmuunisairaudessa elimistö tuottaa itse vasta-aineita omia kudoksia kohtaan. Tämä johtaa esimerkiksi haimassa siihen, että insuliinia tuottavia soluja (beeta-soluja) häviää, ja insuliinin määrä vähenee. Tyypin 1 diabeteksessa elimistön oma puolustusjärjestelmä häiriintyy niin, että se suuntautuu omia soluja kohti ja tuhoaa haiman insuliinia erittäviä beetasoluja. Autoimmuuniprosessi kestää useista kuukausista vuosiin ja diabeteksen oireet ilmaantuvat vasta kun toimivia beetasoluja on jäljellä enää noin 10–15 %.
Suomessa tyypin 1 diabetekseen sairastuu vuosittain noin 500 lasta ja nuorta. Sairastumisen syitä ei vielä tunneta tarkasti, mutta sekä perinnölliset eli geneettiset tekijät että ympäristötekijät (esimerkiksi virustaudit) vaikuttavat siihen.
Suomessa syntyvällä lapsella on 1 %:n riski sairastua diabetekseen. Jos äidillä on tyypin 1 diabetes, lapsen sairastumisriski on kolminkertainen ja jos isällä on diabetes, sairastumisriski on seitsenkertainen. Kuitenkin vain noin 10 %:lla vastasairastuneista diabeetikkolapsista ja -nuorista on lähisuvussa diabetesta sairastava henkilö.