Hydronefroosin syy kannattaa selvittää, koska hoitamattomana ahtauma voi aiheuttaa munuaisen vaurioitumista, kipuja tai virtsatietulehduksia ja voimakasasteinen virtsan takaisin virtaus puolestaan altistaa virtsatietulehduksille. Lapsen synnyttyä aloitetaan virtsatietulehdusten estämiseksi antibioottihoito, jos sikiöaikana näkyneet muutokset sitä edellyttävät.
Vastasyntyneen virtsamääriä ja virtsasuihkun voimakkuutta tarkkaillaan. Syntymän jälkeen lapsen virtsaneritys on vähäistä usean vuorokauden ajan, mikä vaikeuttaa ultraäänituloksen tulkintaa. Jos munuaisaltaan laajenemista oli nähty sikiöaikana lievänä vain yhdessä munuaisessa, ei ultraäänitutkimuksella ole kiirettä, vaan tutkimus tehdään noin 1–2 viikon iässä.
Ultraäänitutkimus tehdään kuitenkin pikaisemmin, jos sikiöaikainen munuaisaltaan laajentuma on ollut erityisen voimakasta, laajenemista on todettu molemmissa munuaisaltaissa tai virtsateissä, tai munuaisissa on havaittu lisäksi muuta poikkeamaa. Jos poikalapsella epäillään virtsaputken läppää, tehdään ultraäänitutkimus yleensä jo vuorokauden sisällä syntymästä ja tutkimuksia jatketaan varjoainetutkimuksella (miktiokystografialla).
Virtsarakon varjoainetutkimuksessa virtsarakko katetroidaan pienellä katetrilla, johon on laitettu puudutusgeeliä. Varjoainetta valutetaan katetrin kautta virtsarakkoon ja rakon täyttyessä otetaan röntgenkuvia läpivalaisutekniikalla. Samalla seurataan, esiintyykö virtsan takaisinvirtausta munuaisiin. Lopuksi lapsen virtsatessa nähdään, onko virtsaputkessa ahtauttavaa läppää. Tutkimus ei ole kivulias, eikä lasta ole tarvetta nukuttaa sitä varten.
Myöhemmin tehtävät tutkimukset ja toimenpiteet
Antibioottihoitoa jatketaan ainakin ensimmäisen ikävuoden aikana estämään virtsarakon tulehduksia. Hydronefroosia seurataan aluksi tiheästi 1–4 kuukauden välein toistuvilla ultraäänitutkimuksilla.