Siirry sivun sisältöön

Lisää liikettä päivään

Saat liikunnan terveysvaikutuksia jo vähäisellä liikkeen lisäämisellä arkeesi.

Arkiaktiivisuutta lisäämällä saat liikettä päivään. Esimerkiksi seuraavat toiminnot tuovat hyvää liikettä elimistölle:

  • pihatyöt

  • siivous

  • työmatkapyöräily

  • venyttely televisiota katsoessa.

Ei ole oikeaa tai väärää tapaa lähteä liikkeelle. Aloita sinulle sopivalla tavalla.

Voit lisätä liikettä päivääsi esimerkiksi seuraavien keinojen avulla:

  • Sovi kavereiden kanssa liikuntatreffit.

  • Valitse portaat hissin sijaan. Voit myös kävellä yhden kerrosvälin ja mennä loppumatkan hissillä.

  • Kulje matkat kävellen tai pyöräillen tai jää bussin kyydistä pari pysäkkiä aikaisemmin.

  • Lähde ulos. Lyhytkin ulkoilu virkistää.

  • Leiki lemmikin, lasten tai lastenlasten kanssa. Jos viet lapset harrastuksiin tai arjessasi on muuta odottelua, hyödynnä odotusaika kevyesti liikkuen.

  • Tauota istumista 30 minuutin välein nousemalla seisomaan. Laita vaikkapa hälytys puhelimeesi istumisen tauottamiseksi. Myös esimerkiksi puhelimessa puhuminen onnistuu mainiosti seisten. Jos liikkuminen on vaikeutunut, tauota paikallaan oloa tuolijumpalla tai venyttelyllä.

Tutustu Liikkuva aikuinen -verkkosivustoon. Saat sieltä hyviä vinkkejä liikkumisen lisäämiseen.

Ohjatut lyhyet liikunta- ja jumppatuokiot esimerkiksi video- tai äänitallenteina voivat olla hyvä keino lisätä liikuntaa työ- tai opiskelupäiviin. Linkkilistaan on koottu muutamia YouTube-kanavia, joilta löydät ohjattuja liikunta- ja jumppatuokioita.

Ladataan kyselyä...

Tarkistettu 8.1.2026