Siirry sivun sisältöön

Arjen rutiinit ja toimeliaisuus edistävät hyvinvointia

Säännölliset rutiinit ja selkeä päivärytmi ovat hyvinvoinnin perusta.

Pysähdy hetkeksi miettimään arkesi rutiineja ja rytmejä. Pohdi esimerkiksi, miten uni, ruokailutottumukset, liikkuminen sekä itselle mieluisten asioiden tekeminen vaikuttavat oloosi ja jaksamiseesi.

Päivittäiset rutiinit tuovat elämään rytmiä ja voivat tuottaa mielihyvää huomaamatta. Esimerkiksi aamurutiinit auttavat hyvän päivän alkuun, kun taas iltarutiinit tukevat rauhoittumista ja hyvää yöunta.

Arjen toimeliaisuus, vaikka pienissäkin asioissa, lisää tunnetta siitä, että hallitsee omaa elämäänsä. Tärkeää on, että tekeminen ei vaadi suuria ponnisteluja.

Jo tavalliset asiat, kuten ruoanlaitto, siivoaminen liikunta ja itsestä huolehtiminen, ovat merkityksellisiä ja tukevat hyvinvointia. Elämää rikastuttavat myös esimerkiksi seuraavat asiat:

  • Yhdessäolo ystävien ja läheisten kanssa

  • osallistuminen eri yhteisöjen toimintaan

  • harrastukset.

On tärkeää, että arjen toimeliaisuus on tasapainossa omien voimavarojen ja elämäntilanteen kanssa.

Lisää vinkkejä arjen tasapainon löytämiseen löydät Mielenterveystalon Mielen hyvinvoinnin omahoito-ohjelmasta sekä Kuntoutumistalon oppaasta.

Harjoitus: Ajankäytön tarkastelu

Tämän harjoituksen avulla voit tarkastella, miten aikasi jäsentyy päivän aikana. Jos olet työssä käyvä tai opiskelija, voit tehdä kaksi erillistä ympyrää: yksi tyypillisestä työ- tai opiskelupäivästä ja toinen vapaapäivästä. Jos et ole työelämässä tai opinnoissa, keskity yhden päivän tarkasteluun.

Tee näin:

  1. Piirrä paperille kellotaulua muistuttava ympyrä tai käytä valmista ympyräpohjaa, Pesäpuu ry:n verkkosivuilta.

  2. Merkitse ympyrään kaikki vuorokauden tunnit ja täydennä mihin käytät aikasi. Esimerkkejä:

    • uni

    • lepo

    • työ tai opiskelu

    • kotityöt

    • liikunta

    • harrastukset

    • ruokailu

    • ystävien tai perheen kanssa vietetty aika.

    Muista merkitä myös ruutuaika, kuten sosiaalinen media, tietokone tai televisio.

  3. Tarkastele ajankäytönympyrääsi ja pohdi, onko arjessasi riittävästi mielekästä tekemistä.

  • Nukutko tarpeeksi?

  • Jääkö sinulle tarpeeksi aikaa palautua päivän aikana?

  • Kuinka paljon työ tai opiskelu vie aikaasi?

  • Oletko tyytyväinen ajankäyttöösi? Jos haluat tehdä muutoksia, mieti, mitä ne edellyttävät ja, miten voisit aloittaa.

  • Mihin haluaisit käyttää enemmän tai vähemmän aikaa?

Tarkistettu 8.1.2026