Rintasyövän riskitekijät

Rintasyöpäriski lisääntyy ikääntymisen myötä. Muita rintasyöpäriskiä lisääviä tekijöitä ovat vaihdevuosien hormonihoito sekä elämäntapoihin liittyvät tekijät.

Ikääntyminen

Rintasyöpä kuten useimmat muut syövät ovat erityisesti ikääntyvien ihmisten sairauksia, ja väestön vanheneminen lisääkin syöpämääriä. Rintasyöpä on kuitenkin monitekijäinen sairaus, jonka kehittymiseen vaikuttavat muun muassa hormonaaliset tekijät. Osa länsimaisten naisten rintasyöpämäärän kasvusta selittyy väestön ikääntymisen ohella muuttuneella lisääntymiskäyttäytymisellä eli sillä, että ensisynnytysikä on noussut huomattavasti, lapsiluku on pienentynyt ja imetysajat ovat keskimäärin lyhentyneet.

Hormonihoito

Hormonihoito lisää rintasyöpäriskiä, pelkkä estrogeenihoito vähemmän kuin estrogeeni-progestiiniyhdistelmähoito. Tilastollisesti tämä riskin lisääntyminen nähdään väestötutkimuksissa vasta yli kolme vuotta kestäneen hormonihoidon jälkeen. Toisaalta riskin on havaittu pienenevän ennalleen neljän vuoden kuluttua hormonikorvaushoidon lopettamisesta. Vaihdevuosien hormonihoito tuskin aiheuttaa uutta syöpää, vaan pikemminkin se saattaa nopeuttaa muusta syystä alkaneen syövän kasvua.

Muita tekijöitä

Ylipaino lisää vaihdevuosi-iän ohittaneilla estrogeenipitoisuuksia ja rintasyöpäriskiä. Myös päivittäisen tai runsaan alkoholinkäytön seurauksena veren estrogeenipitoisuudet nousevat ja rintasyövän riski lisääntyy.
Noin 5–10 prosenttia rintasyöpätapauksista selittyy nykykäsityksen mukaan perinnöllisellä rintasyöpäalttiudella.

Syövän varhaisia esiasteita syntyy lähes jokaiselle, mutta elimistön omat korjausmekanismit toimivat useimmiten eikä varsinaista syöpää synny. Joskus näin ei kuitenkaan käy ja syntyy syöpä.

Terveillä elämäntavoilla voi muiden sairauksien ohella vähentää myös rintasyöpäriskiä tai rintasyövän uusiutumisen riskiä. Säännöllistä liikuntaa 1,25–2,5 tuntia viikossa harrastavilla oli suomalaistutkimuksen mukaan 20 prosenttia alhaisempi riski sairastua rintasyöpään kuin niillä, jotka eivät harrastaneet liikuntaa. ​


Edellinen sivuSeuraava sivu



Päivitetty 26.5.2017 13:51