Siirry sivun sisältöön

Äidinmaito

Täysiaikainen vauva pääsee heti syntymän jälkeen äidin rinnalle ja häntä aletaan imettää lapsentahtisesti. Painon normaali kehitys kertoo riittävästä äidinmaidon saannista. Äidinmaidon lisäksi terve vauva tarvitsee vain D-vitamiinia valmisteena.

Täysimetys tarkoittaa sitä, että vauva saa ainoana ravintonaan äidinmaitoa. Täysimetystä suositellaan 4–6 kuukauden ikään asti. Täysiaikaisena syntyneelle lapselle äidinmaito riittää ainoaksi ravinnoksi puolivuotiaaksi saakka. Lisäksi tarvitaan D-vitamiinia valmisteena, sillä äidinmaidossa on luonnostaan sitä hyvin vähän. Imettämistä suositellaan jatkettavaksi lisäruokien ohella vuoden ikäiseksi ja perheen niin halutessa pidempäänkin.

Ravintoaineet äidinmaidosta

Ravintoaineet imeytyvät äidinmaidosta hyvin. Esimerkiksi äidinmaidossa olevasta raudasta imeytyy runsaat puolet, kun korvikemaidon raudasta imeytyy vain 5–30 prosenttia. Vaikka rauta imeytyy äidinmaidosta hyvin ja täysiaikaisella lapsella on syntyessään hyvät rautavarastot, puolen vuoden iästä alkaen tarvitaan vauvan ravintoon myös muita raudan lähteitä. Käytännössä lapsi tarvitsee siis lisäksi lihaa, täysjyväviljaa ja muita hyviä kasvikunnan raudan lähteitä. Kasvikunnan hyvät proteiininlähteet ovat vaihtoehtoja lihalle.

Keskosena ja pienikokoisina syntyneet vauvat tarvitsevat myös muita ravintolisiä.

Päivitetty 6.2.2023