Sairauden ensimmäinen oire on varhaislapsuudessa esiintyvä sitkeä suun hiivatulehdus (kandidoosi). Myöhemmin hiiva- tai sienitulehdus voi olla myös kynsissä tai muualla limakalvon alueella, esimerkiksi tytöllä ulkosynnyttimissä.
Tavallisimpia sairauden umpieritysrauhasiin liittyviä eli endokriinisiä löydöksiä ovat lisäkilpirauhasen ja lisämunuaiskuoren vajaatoiminta. Naisella on usein munasarjojen vajaatoimintaa, miehellä kivesten vajaatoiminta on harvinaisempaa. Tyypin 1 diabetes, kilpirauhasen vajaatoiminta ja aivolisäkkeen tulehdus (hypofysiitti) ovat selvästi harvinaisempia. Muita autoimmuuni-ilmentymiä ovat ohutsuolen toimintahäiriö, atrofinen mahalaukun tulehdus ja autoimmuunihepatiitti (maksatulehdus). Osalla sairastuneista todetaan hiustenlähtö osittain tai kokonaan, ihon pigmenttikato, hammaskiilteen tai kynsien rakenteelliset poikkeavuudet, sarveiskalvotulehdus, autoimmuuni keuhkosairaus ja pernan toiminnan häiriintyminen. Pernan toiminnan häiriö altistaa vakaville bakteeri-infektioille.
Oirekuva on siis hyvin vaihteleva. Diagnosointi on erityisen haastavaa, jos ensimmäinen oire tai löydös on epätyypillinen (muu kuin kandidoosi, lisäkilpirauhasen vajaatoiminta tai lisämunuaiskuoren vajaatoiminta).
Toistaiseksi sairauteen ei ole etiologian mukaista yleishoitoa, vaan jokainen sairauden osa-alue hoidetaan erikseen. Hormonivajeisiin käytetään hormonikorvaushoitoja. Muiden sisäelinten autoimmuunitulehduksia hoidetaan tulehdusta hillitsevillä lääkityksillä ja hiivatulehdukset hoidetaan hiivalääkkeillä. Hoitovastuun tulee olla erikoissairaanhoidossa ja hoito on moniammatillista.
Sairaus on autosomissa peittyvästi (resessiivisesti) perinnöllinen. Yksittäisiä tapauksia vallitsevasta periytymisestä on kuvattu.
Suomessa sairautta esiintyy yhdellä henkilöllä 25000 henkilöä kohden.