​Fysiologinen keltaisuus on suurimmillaan 3-5 vuorokauden iässä. Rintamaitokeltaisuutta esiintyy noin 10 %:lla vastasyntyneistä 4-6 viikon ikään asti. Keltaisuuden aiheuttaa bilirubiinin liiallinen kertyminen kudoksiin. Tämä johtuu lisääntyneestä bilirubiinin muodostumisesta hemoglobiinin hajoamisen seurauksena ensimmäisinä elinvuorokausina. Vastasyntyneen maksa on epäkypsä ja sen kyky hajottaa bilirubiinia on alentunut. Vastasyntyneen suolen täyttävä mekonium sisältää runsaasti bilirubiinia, jota imeytyy elimistöön. 

Ennenaikaisuus on merkittävin kellastumiselle altistava tekijä. Veriryhmäimmunisaatiot (ABO- tai Rh-immunisaatio) ovat tavallisimpia vaikean kellastumisen aiheuttajia. Muita syitä ovat mm. infektiot, kookkaat mustelmat ja synnytyspahka. Tällöin vauva kellastuu usein jo ennen 2 vuorokauden ikää.

Keltainen vauva on vaisu ja väsähtää helposti. Niukka maidonsaanti ja merkittävä painonlasku lisäävät riskiä kellastumiselle. Muita kellastumisen riskitekijöitä ovat äidin ylipaino ja vastasyntyneen kasvun häiriöt.

Bilirubiinitasoa voidaan seurata ihomittarilla tai verinäytteellä. Lapsivuodeosastolla seulontavälineenä käytetään ihomittaria. Tarvittaessa otetaan verinäyte. 

Bilirubiinitason noustessa riittävän korkealle kellastumista hoidetaan sinivalolla ja riittävällä nesteytyksellä. Valohoitoraja riippuu lapsen gestaatioiästä. Bilirubiinitasosta riippuen käytetään 1-3 sinivalolamppua tai -patjaa. Hoidon kesto määräytyy bilirubiinitason perusteella. Vaikeassa immunisaatiossa voidaan käyttää vasta-ainehoitoa ja harvinaisissa tilanteissa voidaan tarvita verenvaihtoa.