Noin joka kuudes hedelmällisessä iässä oleva pariskunta kohtaa tahatonta lapsettomuutta. Suurimmalla osalla pariskunnista on taustalla jokin selittävä syy, mutta edelleen lapsettomuus jää selittämättömäksi jopa joka neljännellä parilla.
Tutkimusten jälkeen parin on hyvä keskustella keskenään, mihin he ovat yhdessä valmiita vai toivovatko he hoitoja laisinkaan. Lapsettomuushoidot ovat pitkäjänteisiä hoitoja, jotka ovat vaativia niin henkisesti kuin taloudellisesti, ja edellyttävät parin sitoutumista erilaisiin aikatauluihin.
Löytyy lapsettomuudelle selitys tai ei, lapsettomuutta voidaan tänä päivänä yleensä hoitaa: nykyisillä hoitomenetelmillä noin 80 prosenttia hoitoon tulevista lapsettomista saa toivomansa lapsen.
Ajantasaisiin tilastoihin Suomessa tehdyistä lapsettomuushoidoista ja niiden tuloksista voi tutustua
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta.
Lapsettomuushoitojen suunnittelua edeltää siis aina parin huolellinen tutkimusvaihe. Hoitomuodon valinta riippuu paitsi lapsettomuuden syistä, myös hoidossa olevan parin omasta tilanteesta ja ajatuksista.
Julkisessa terveydenhuollossa lapsettomuushoitoja säätelee hedelmöityshoitolaki ja tietyt muut määräykset, kuten yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet. Nämä sisältävät esimerkiksi arvion siitä, millainen hoito on lääketieteellisesti kannattavaa eli kuinka todennäköistä raskauden alkaminen hoidoilla olisi.
Historiallisia merkkipaaluja
- Lapsettomuushoidot alkoivat kehittyä hormonilääkityksien kehittyessä. Munasolun irtoamista tehostavista lääkkeistä ruiskeena annettavat hormonilääkitykset ja tablettilääkkeistä klomifeenisitraatti osoittautuivat tehokkaiksi 1960-luvun vaihteessa.
- Maailman ensimmäinen koeputkihedelmöityksellä aikaansaatu lapsi, Louise Brown, syntyi Englannissa 25. heinäkuuta 1978. Tapahtuma oli tieteellinen sensaatio. Suomessa ensimmäinen koeputkilapsi syntyi keisarinleikkauksella Helsingin Naistenklinikalla vappuaaton aamuna vuonna 1984.
- Nykyisin IVF-hoidot toteutetaan polikliinisesti. Vielä 1980-luvun puolivälissä suurin osa munasoluista kerättiin nukutuksessa laparoskopiassa. Nykyisin munasolut kerätään polikliinisesti, emättimen kautta ultraääniohjauksessa pienen lääkityksen turvin.
- Kontrolloitu munasarjojen stimulaatio munasolujen kypsyttämiseksi on parantunut vuosikymmenien aikana lääkehoidon kehittyessä. Nykyisin hoitokierrot voidaan ohjelmoida paremmin, kerättyjen munasolujen määrä on lisääntynyt, komplikaatiot ovat vähentyneet ja raskauksien määrä on kasvanut.
- Yksittäisen siittiön mikroinjektio eli ICSI mullisti miehestä johtuvan lapsettomuuden hoidon. Suomessa syntyi ensimmäinen alkunsa ICSI-menetelmällä saanut lapsi kesällä 1994. Nykyisin siittiöitä voidaan tarvittaessa kerätä myös suoraan lisäkiveksestä tai kiveksestä.
- Alkuun IVF-hoidoissa oli suuri monisikiöisyyden riski, kun kohtuun siirrettiin lähes kaikki saadut alkiot. Suomi on ollut edelläkävijä yhden alkion siirron tehon ja turvallisuuden kehittämisessä. Tähän liittyi myös alkionpakastus- ja sulatusmenetelmien kehittäminen.
- Esimerkiksi Yhdysvalloissa siirretään edelleen useita alkioita kerrallaan, jolloin monisikiöisten raskauksien määrä kasvaa huomattavasti. Tämän seurauksena joudutaan turvautumaan raskauden osakeskeytykseen.
- Alkion pakastus antaa mahdollisuuden tehdä useampia alkionsiirtoja yhden IVF-stimulaatiohoidon ja munasolujen keräyksen jälkeen. Ensimmäinen pakastealkioraskaus ja -synnytys Suomessa tapahtui vuonna 1987.
- Laboratoriotekniikan kehittymisellä on ollut iso osuus hoitotuloksien paranemisessa. Koulutus ja kokemus ovat lisääntyneet, käyttöön ovat tulleet hyvin kontrolloidut teollisesti valmistetut viljelynesteet. Tulevaisuudessa opitaan ehkä vielä paremmin valitsemaan siirtoon ja pakastukseen ne alkiot, joiden raskauden todennäköisyys olisi entistä parempi. Alkion kiinnittymiseen vaikuttavia tekijöitä tunnetaan edelleen melko vähän. Nykyisin Suomessa syntyvistä lapsista jo lähes 3 prosenttia on saanut alkunsa hedelmöityshoidoilla –yli 1 500 lasta vuodessa.
Lähde:
Hedelmöityshoidot Suomessa (Duodecim)