Lapsettomuuden syyt

Lapsettomuuden syitä voivat olla esimerkiksi munasolun kypsymis- ja irtoamishäiriöt, endometrioosi tai miehellä siemennesteen heikentynyt laatu.

Tahattoman lapsettomuuden (i​nfertiliteetin) kohtaa noin joka kuudes pariskunta. Suurimmalla osalla pareista selitys alentuneeseen hedelmällisyyteen voi löytyä selvemmin toisesta osapuolesta tai selittäviä tekijöitä voi olla myös molemmilla. Osalle pareista ei nykytutkimuksin löydetä mitään merkittävää selitystä raskaaksi tulon viivästymiselle.

Lue lisää:

Hedelmällisyyteen vaikuttavat tekijät

Toteutumaton raskaustoive voi olla myös itsellisellä naisella tai miehellä tai nais- tai miesparilla. Itsellisille miehille ja miespareille ei tällä hetkellä tarjota Suomessa lapsettomuushoitoja, sillä laki kieltää sijaissynnytyksen. Heille perheenperustamistapoja ovat perheen sisäinen adoptio sekä sijaisvanhemmuus. Itsellisten naisten ja naisparien hoidot edellyttävät luovutettujen sukusolujen käyttöä näihin hoitoihin perehtyneissä yksiköissä. Tällä hetkellä näitä hoitoja toteuttavat vain yksityiset lapsettomuusklinikat.​

Mikäli toivomasi raskaus ei ole alkanut vuoden sisällä ehkäisyn poisjättämisestä, ​naisen kuukautiset tulevat säännöllisesti ja yhdynnät toteutuvat 2–3 kertaa viikossa, kannattaa hakeutua lapsettomuustutkimuksiin. Alkututkimuksiin voi hakeutua joko julkiseen perusterveydenhuoltoon (esimerkiksi terveyskeskuslääkäri tai opiskelijaterveydenhuolto), yksityislääkärille (yleislääkäri, gynekologi) tai yksityiselle lapsettomuusklinikalle. Varsinaiset lapsettomuustutkimukset tehdään yleensä erikoissairaanhoidossa. Lapsettomuustutkimuksilla selvitetään, onko ​lapsettomuuteen olemassa jokin hoidettavissa oleva taustasyy vai suositellaanko pariskunnalle lapsettomuushoitojen harkintaa.

Jos tutkimuksissa ei löydy merkittävää syytä sille, miksi raskaus ei ole yrityksestä huolimatta alkanut, kehotetaan paria usein jatkamaan raskauden yrittämistä. Näin toimitaan siksi, että tutkimuksien mukaan noin puolet pareista saavuttaa toivotun raskauden vielä toisen yritysvuoden aikana.

Terveys- ja sairaushistorian s​elvittelyillä sekä kohdennetuilla veri- ja muilla tutkimuksilla selvitetään lapsettomuuden syitä. Mahdollinen selittävä tekijä todetaan erityisesti naisella tai miehellä noin puolella pareista ja molemmilla noin neljäsosalla, mutta noin neljänneksellä mitään selittävää syytä ei havaita.


Naisen lapsettomuuden syitä

Munarakkulan kypsymis- ja irtoamishäiriöt eli ovulaatiohäiriöt, 20–40 prosenttia

​​Ovulaatiohäiriö ilmenee yleensä kuukautisten puuttumisena tai pitkänä tai epäsäännöllisenä kuukautiskiertona. Tutkimuksilla selvitetään, onko syy munasarjan aivolisäketason säätelyssä vai itse munasarjassa.

Taustalla voi olla myös epätasapainossa oleva krooninen sairaus, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta tai sokeritauti, syömishäiriöt tai liiallinen liikunta, vähäinen rasvakudos, ylipaino, alipaino, munasarjojen monirakkulatauti (PCO) tai joskus aivolisäkkeen kasvain.​​

Kuva: Monirakkulaiset munasarjat (PCO, polycystic ovary). Termi ilmentää munasarjan rakennetta, munasarjassa on yli 12 munarakkulaa ja ne sijoittuvat usein helminauhamaisesti kuorikerroksen alle.​


 

Munanjohtimista aiheutuvia syitä, 10 prosenttia

  • Munanjohdinvaurio (tukos) häiritsee tai estää munasolun ja siittiöiden kulkemista munanjohtimessa, hedelmöittymistä ja alkion kiinnittymistä kohtuun.
  • Munanjohdin voi olla täysin tai osittain tukkeutunut, tai sen toiminta voi olla heikentynyt erilaisten kiinnikkeiden vuoksi.
  • Aiemmin sairastettu sukupuolitauti (klamydia, tippuri) ja sisäsynnytinelintulehdus altistavat munanjohdinvaurioille.
  • Myös puhjennut umpilisäke tai muusta syystä aiheutunut vatsakalvon tulehdus tai endometrioosi voivat aiheuttaa vatsaontelon sisäisiä kiinnikkeitä ja siten häiritä munanjohtimen toimintaa.
  • Munanjohdinvaurio lisää kohdunulkoisen raskauden riskiä.
  • Toistuvasti nesteilevä munatorvi suositetaankin poistettavaksi ennen koeputkihedelmöityshoitoa.​

Endometrioosi, 10–20 prosenttia

  • Endometrioosi on kohdun limakalvon sirottumatauti, jonka oireita estrogeeni pahentaa. Sitä esiintyy noin 10 prosentilla kaikista naisista, lapsettomuudesta kärsivistä naisista noin 10–30 prosentilla.
  • Endometrioosissa kohdun limakalvon (endometrium) kaltaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella, tavallisesti vatsaontelossa tai munasarjojen pinnalla, joskus emättimen ja peräsuolen välissä. Tämä limakalvo seuraa kuukautiskiertoa, mm. vuotaa kuukautisten aikana aiheuttaen kipuja.
  • Yhtenä endometrioosin syntymekanismina on epäilty sitä, että kuukautisvuodon valuessa munanjohtimien kautta vatsaonteloon se kiinnittyykin näillä naisilla vatsakalvon pintaan eikä surkastu.
  • Endometrioosin aiheuttamia kipuja hoidetaan kipulääkityksen lisäksi munasarjojen estrogeenieritystä vähentävillä lääkkeillä, kuten yhdistelmäehkäisypillereillä ja jatkuvalla keltarauhashormonilla. Nämä lääkkeet estävät raskaaksi tulon.
  • Raskausyrityksen aikana endometrioosioireet voivat pahentua. Endometrioosilla on vaikutusta raskausyrityksiin, sillä se voi heikentää munasarjojen ja munanjohtimien toimintaa kipujen lisäksi. Lapsettomuustutkimuksiin kannattaa hakeutua jo kuuden kuukauden raskausyrityksen jälkeen, mikäli tiedät sairastavasi endometrioosia.
  • Lapsettomuushoitoja suunniteltaessa pohditaan, onko tarpeen tehdä endometrioosin leikkaushoito vai aloitetaanko lapsettomuushoidot suoraan.​

Lue lisää:

Endometrioosi (Terveyskirjasto)

Endometrioosiyhdistys

Kohdusta aiheutuvia syitä, 2-5 prosenttia

  • Alkion kiinnittyminen kohtuun voi estyä kohdusta johtuvan syyn vuoksi.
  • Suuret kohdun seinämänsisäiset ja pienetkin kohtuonteloon pullistuvat ns. submukoottiset myoomat, polyypit (limakalvopussit) tai adenomyoosi (kohdun limakalvoa on kohdun seinämän sisällä) voivat aiheuttaa kohtuontelon epäsäännöllisyyttä, vuotohäiriöitä ja kohdun limakalvon huonontunutta verenkiertoa haitaten näin alkion kiinnittymistä.
  • Synnynnäiset kohdun rakennepoikkeamat, kuten kohdun väliseinä (septum) tai kohtuontelon kaksiosaisuus, voivat heikentää hedelmällisyyttä ja toisaalta lisätä alkuraskauden keskenmenoja.

Lue lisää:

Naisen lapsettomuus (Terveyskirjasto)​

Miehen lapsettomuuden syitä

Siemennesteen heikko laatu selittää noin 30 prosenttia parien lapsettomuudesta. Mikäli siemennesteanalyysissä siittiötuotanto tai siittiöiden liikkuvuus tai nämä molemmat ovat poikkeavia, näyte uusitaan aina, sillä siemennesteen laatu vaihtelee toisilla miehillä selvästi jopa eri viikkoina. Näytteiden väli on mielellään 2–3 kuukautta.

Poikkeavan siemennestelöydöksen taustalla voi olla:

  • anatominen syy (kivesten laskeutumishäiriö, kives- ja nivusalueen leikkaukset, kiveskohjut)
  • geneettinen syy (Klinefelterin oireyhtymä, Y-kromosomin muutokset)
  • yleissairaudet (diabetes, kives- tai muu syöpä, masennus)
  • huomattava ylipaino
  • tupakointi, alkoholi, huumeet
  • lääkkeiden sivuvaikutus tai vaikutus (testosteroni, anaboliset steroidit).

Etenkin elintavoista johtuvat muutokset saattavat korjaantua muuttamalla elintapoja terveellisemmiksi, kuten tavoittelemalla normaalipainoa, lopettamalla tupakointi, huumeet sekä testosteroni ja anaboliset steroidit ja hoitamalla perussairaudet kuntoon.​

Lue lisää:

Miehen lapsettomuus (Terv​eyskirjasto)​

Kivesten kipu ja turpoaminen​ (Terveyskirjasto)​

Kivestulehdus ja lisäkivestulehdus

Seksuaalisuuteen liittyviä syitä

  • Lapsettomuuden syynä voivat olla myös yhdyntöihin liittyvät ongelmat, esimerkiksi haluttomuus, naisen kiputilat tai miehen erektio- ja siemensyöksyongelmat.
  • Joskus yhdyntöjä ei pystytä jostain syystä lainkaan toteuttamaan.

Tällaisessa tilanteessa suositellaan yhteydenottoa lääkäriin jo heti, kun raskaustoive on ajankohtainen. Syy on ehkä hoidettavissa tai tilanne voi vaatia erityisiä lapsettomuushoitoja.


Edellinen sivuSeuraava sivu