Anatomia ja fysiologia

Naisen lisääntymiseen liittyvä anatomia ja fysiologia

Sukupuoli määräytyy jo hedelmöityksessä. Kun X-siittiö hedelmöittää munasolun, kehittyy tyttö. Sikiöaikana kehittyvät naisen sisäiset sukuelimet. Ne ovat kohtu, parilliset munanjohtimet ja munasarjat sekä emätin. 

Naisen tärkein solu lisääntymisessä on sukusolu, munasolu. Munasolut sijaitsevat munasarjassa. Munasolujen määrä on suurimmillaan sikiöaikana, syntymähetkellä munasoluja on jäljellä noin miljoona, kuukautisten alkaessa vain vajaa puolet siitä ja vaihdevuosissa noin tuhat.

Kohtu (uterus) on lihasseinäinen elin, jonka sisäonteloa verhoaa hormonaalisen säätelyn alainen limakalvo (endometrium). Kohtu painaa noin 100 grammaa, ja se jaetaan kohdun runko-osaan (corpus uteri) ja kohdun kaula-osaan (cervix uteri). Kohdun kaulaosa painautuu emättimeen kohdun napukaksi, joka näkyy emättimen pohjalta. Kohdun napukan keskellä on kohdunkaulakanavan aukko, niin sanottu kohdun ulkosuu. 

Joskus kohdussa voi esiintyä pieniä tai merkittäviä poikkeavuuksia. Joskus kohtu saattaa eri syistä johtuen puuttua kokonaan. Poikkeavuudet ovat usein havaittavissa gynekologin tekemässä vaginaalisessa ultraäänitutkimuksessa.

Irtosolu- eli Papa-näyte kohdunkaulasyövän seulonnoissa otetaan emättimen pohjalta, kohdunkaulan ulkosuulta (portiolta) ja kohdunkaulakanavasta.

Kohdun limakalvon paksuus ja rakenne vaihtelevat kuukautiskierron mukaan. Ultraäänitutkimuksella voidaan selvittää kohdun limakalvon tila ja siten arvioida estrogeenivaikutusta. Ilman estrogeenia limakalvo on hyvin ohut, alle 5 millimetriä, ja estrogeenin vaikuttaessa kuukautiskierron keskivaiheilla noin 10 millimetriä. Alkion kiinnittymiselle otollinen limakalvon paksuus on vähintään 6–7 millimetriä.

Runsaita tai tiputtelevia vuotoja selviteltäessä voidaan ultraäänitutkimuksella todeta mahdolliset kohdun limakalvon pussimaiset muodostelmat (polyypit) tai kohdun lihasseinämästä lähtevät kohdun onteloon pullistuvat hyvänlaatuiset lihaskasvaimet (submukoosit myoomat). Tarvittaessa kohdun limakalvolta voidaan ottaa imunäyte (endometriumnäyte) kohdun kaulakanavan kautta.

Kohdun yläosaan kiinnittyvät munanjohtimet, eli munatorvet, jotka ovat noin 10–15 senttimetrin mittaiset, ontot ja pehmeät putket. Munanjohtimen toinen pää muodostaa levenevän osan, joka päättyy ulkoneviin haarakkeisiin (fimbriat). Fimbriat ohjaavat monimuotoisten liikkeiden avulla munasarjasta irronnutta munasolua munatorveen hedelmöitystä varten. Erilaiset tulehdukset ja kiinnikkeet voivat vaurioittaa fimbrioita, heikentää munatorven toimintaa tai tukkia munanjohtimen kokonaan.

Munasarjat ovat parilliset, valkeanharmaat, noin 3,5 senttimetrin pituiset, mantelin muotoiset naisen sukurauhaset pikkulantiossa. Munasarjan pintakerroksen muodostavat epiteelisolut. Niiden alla on eri kehitysvaiheisia munarakkuloita (follikkeleita), sidekudosta ja verisuonia. Munasolut sijaitsevat follikkeleissa. 

Munasolu on kypsä hedelmöitykseen vasta munasolun irrottua munasarjasta. Munasarjat tuottavat naishormoneja. Yksikin munasarja riittää hedelmällisessä iässä tuottamaan riittävästi hormoneja ja munasoluja lisääntymistä varten.

Munasolujen määrä munasarjassa naisen iän mukaan

Munasolujen määrä vähenee naisen iän myötä. Kuukautisten alkaessa 10-15-ikävuoden iässä naisella on keskimäärin 400 000 munasolua. Vaihdevuosi-iässä 45-55-vuotiaana munasolujen määrä on alentunut huomattavasti, vain tuhanteen munasoluun.

Normaali kuukautiskierto

Kuukautiskierto käynnistyy keskimäärin 13 vuoden iässä (normaali vaihteluväli on noin 10–15-vuotiaana), ja se on merkki sukukypsyyden saavuttamisesta. Tällöin munasarjan ja aivolisäkkeen välinen säätely on kehittynyt normaaliksi. Rinnat kehittyvät ja karvoitus lisääntyy jo ennen kuukautisten alkamista. 

Normaali kuukautiskierron pituus on 21–35 päivää. Pituus lasketaan ensimmäisestä varsinaisesta vuotopäivästä seuraavan vuodon alkamispäivään. Kuukautiskierron pituus sisältää siis sekä vuotopäivät että kuivat päivät. Varsinainen kuukautisvuoto kestää yleensä 3–7 vuorokautta. Vuodon määrä on normaalisti alle 80 millilitraa, jolloin nainen pärjää hyvin normaalikokoisia kuukautissuojia 4-5 kertaa päivässä vaihtaen. 

Kuukautiskierto loppuu vaihdevuosissa, keskimäärin 51 vuoden iässä (vaihteluväli 45–55-vuotiailla). Tämä johtuu siitä, että sikiökaudelta peräisin olevat munasolujen varhaisvaiheet loppuvat.

Lue lisää:

Nainen ja hormonit

Ovulaatio

Yhdessä kuukautiskierrossa alkaa useiden munarakkuloiden eli follikkeleiden kasvu. Suureksi munarakkulaksi eli johtofollikkeliksi kasvaa yleensä vain yksi, ja siitä irtoaa yksi kypsä munasolu. Muut kasvuun lähteneet munarakkulat surkastuvat.

Munasolun irtoaminen eli ovulaatio on edellytys raskauden alkamiselle. Munasolu on hedelmöityskelpoinen noin 24 tunnin ajan, jonka jälkeen se surkastuu. 

Joillakin naisilla ovulaatio voi aiheuttaa lyhytkestoisen tai joskus pidemmänkin kiputuntemuksen, koska munarakkulan puhjetessa erittyy myös kipuun liittyviä prostaglandiineja. Puhkeamiseen voi liittyä myös vähäinen verenvuoto vatsaonteloon.

Ovulaatioajankohta ja otollinen hedelmällinen aika voidaan arvioida kuukautiskierron pituuden mukaan.

Munasarjojen estrogeeni- ja progesteronieritys edellyttää toimivaa aivolisäkkeen säätelyä. Aivolisäkettä puolestaan säätelee sen yläpuolella sijaitseva hypotalamus. Hypotalamuksesta erittyy sykäyksittäin aivolisäkkeeseen gonadotropiinien vapauttajahormonia (GnRH), jotta aivolisäkkeen etulohko alkaisi sykäyksittäin erittää munasarjaa sääteleviä hormoneja: follikkeleita stimuloivaa hormonia (FSH) ja luteinisoivaa hormonia (LH). Näiden vaikutuksesta munasarjan follikkelit eli munarakkulat alkavat kasvaa ja kypsyä sekä tuottaa estrogeenia ja progesteronia.

Ennen ovulaatiota follikkelien granuloosasolut erittävät estrogeenia, jonka vaikutuksesta kohdun limakalvo alkaa kuukautisvuodon jälkeen paksuuntua. Ovulaatiota edeltää FSH-hormonin stimuloimana estrogeenitason huippu, jota seuraa nopea LH-erityshuippu ja vähäisempi FSH-huippu. Ovulaatiotestit reagoivat nimenomaan LH-huippuun. Ovulaation jälkeen puhjennut follikkeli muuntuu rakenteeltaan keltarauhaseksi, joka alkaa tuottaa keltarauhashormonia eli progesteronia estrogeenin lisäksi. Progesteroni muuntaa kohdun limakalvon otolliseksi alkion kiinnittymiselle. Keltarauhanen toimii kaksi viikkoa ovulaatiosta, mutta raskauden alkaessa sen toiminta jatkuu. Mikäli raskaus ei ala, keltarauhanen surkastuu, estrogeeni- ja progesteronitasot laskevat ja verinen kuukautisvuoto kohdusta alkaa: uusi kuukautiskierto on käynnistynyt.

Epäsäännöllinen kuukautiskierto

Epäsäännöllinen, lyhentyvä, pidentyvä tai puuttuva kuukautiskierto viittaa ovulaatiohäiriöön. Tällöin on syytä hakeutua tutkimuksiin etenkin, jos raskausyritykset ovat ajankohtaiset.

Ovulaatiohäiriöitä voivat aiheuttaa krooniset sairaudet, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta ja syömishäiriöt, liiallinen hoikkuus ja liikunta, ylipaino, munasarjojen monirakkulatauti (PCOS) ja maidonerityshormonin liikatuotanto (hyperprolaktinemia) tai epätasapainossa oleva perustauti, kuten sokeritauti tai reuma. Lisäksi erilaiset stressitekijät, varhain ikääntyvä munasarja, geneettiset tekijät tai munasarjaa vahingoittavat tekijät, kuten syöpähoidot ja munasarjaleikkaukset voivat osoittautua kuukautishäiriön aiheuttajaksi.

Naisen kuukautiskierron toimivuutta ja sen poikkeavuuksia selvitetään tarvittaessa verikokein ja emättimen kautta tehtävällä ultraäänitutkimuksella. Kuukautishäiriön hoitona käytetään syyn mukaisia hoitoja, raskaustoiveissa tarvittaessa lapsettomuushoitoja. Mikäli raskaustoiveita ei ole, kuukautiskierto voidaan yleensä säännöllistää elämäntapaohjein, ehkäisypillereillä tai hormonikorvaushoidoilla.

Lue lisää:

Epäsäännölliset kuukautiset (Terveyskirjasto)

Kuukautisten puuttuminen (Terveyskirjasto)

Miehen lisääntymiseen liittyvä anatomia ja fysiologia

Miehen sukupuolielimiä ovat siitin (penis), kivekset (testis), lisäkivekset (epididymis), kivespussi, virtsaputki ja siemenjohdin.

Kivekset tuottavat miehen sukusolut, siittiöt, joita tarvitaan lisääntymisessä. Siittiöt varastoituvat lisäkivekseen kiveksen pinnalle, josta ne siemensyöksyn myötä kulkeutuvat siemenjohdinta pitkin virtsaputkeen ja purkautuvat siemennesteen mukana elimistön ulkopuolelle. Kivekset ovat lisääntymisen kannalta miehen tärkeimmät sukupuolielimet.

Pojilla murrosiän alkamisesta kertoo kivesten kasvaminen, tavallisimmin 9–13 vuoden iässä. Penis alkaa kasvaa vuotta myöhemmin. Poikien murrosiän kehitykseen kuuluvat myös yölliset siemensyöksyt, iho- ja sukuelinkarvoituksen lisääntyminen ja kasvupyrähdys.

Miehellä toimiva hypotalamus-aivolisäke-kivesakseli vastaa (kuva yllä) miessukuhormonien ja siittiöiden kypsymisestä ja niiden tuotannosta. Tämän järjestelmän toiminta on edellytys miehen normaalille hedelmällisyydelle. Aivolisäkkeen erittämät gonadotropiinit, luteinisoiva hormoni (LH) ja follikkelia stimuloiva hormoni (FSH), säätelevät kivesten toimintaa. LH säätelee miessukuhormonin, testosteronin, tuotantoa ja FSH siittiöiden tuotantoa. Kiveksen erittämä testosteroni on välttämätöntä murrosiän alkamiselle, miehisten sukupuoliominaisuuksien muodostumiselle ja siittiötuotannolle.

Siittiöiden muodostus eli spermatogeneesi (kuva yllä) tapahtuu kiveksessä sijaitsevissa pitkissä siementiehyeissä. Tiehyeiden reunamilla olevat pyöreät siittiöiden kantasolut erilaistuvat kypsiksi hännällisiksi siittiöiksi noin 70 vuorokautta kestävässä prosessissa. Normaalissa siittiössä (kuva alla) on nähtävissä perintötekijät sisältävä pää, lyhyt keskikappale ja pitkä siimamainen häntä. Erilaistumisen päätteeksi siittiöt kulkeutuvat siementiehyitä myöten lisäkivekseen ja edelleen siemensyöksyssä ulos virtsaputkesta.

Siittiöitä muodostuu koko miehen eliniän ajan, mutta siittiömäärät vähenevät hiljalleen keski-iästä alkaen. Iän myötä siittiöiden perintötekijöihin kertyy mutaatioita, jotka voivat vaikuttaa niiden kykyyn hedelmöittää munasolu ja aikaansaada kehittyvä alkio.

Siemennestehäiriöt todetaan yleensä lapsettomuustutkimuksissa. Siemennestehäiriön taustalla voivat olla muun muassa anatomiset syyt (kivesten laskeutumishäiriö, kives- ja nivusalueen leikkaukset, kiveskohjut), geneettiset syyt (Klinefelterin oireyhtymä, Y-kromosomin muutokset), yleissairaudet (diabetes, kives- tai muu syöpä), huomattava ylipaino, tupakointi ja alkoholi sekä erilaiset lääkeaineet.

Lue lisää:

Lapsettomuuden syyt