Siirry sivun sisältöön

Apuvälineitä seksin toteuttamiseen vatsaleikkauksen jälkeen

Vatsaleikkauksen jälkeen seksin toteuttamista voidaan helpottaa erilaisten apuvälineiden avulla.

Vatsaleikkauksen jälkeisissä seksiin liittyvissä ongelmissa voi olla apua myös erilaisista seksin apuvälineistä. Jos apuvälineiden käyttö ei ole aikaisemmasta tuttua, voi niiden käyttäminen vaatia toteuttelua. Apuvälineistä voi kuitenkin saada hyvän lääkkeettömän vaihtoehdon seksuaalitoimintahäiriöihin.

Erektion aikaansaamiseksi ja ylläpitämiseksi on kehitetty erilaisia apuvälineitä. Apuvälineitä voi käyttää erektiolääkityksen rinnalla tai silloin, jos lääkkeitä ei syystä tai toisesta voi käyttää. Apuvälineitä voi hankkia seksuaaliterveyteen erikoistuneista liikkeistä.

On hyvä opetella käyttämään seksin apuvälineitä oikein. Apuvälineiden kanssa suositellaan käyttämään myös liukuvoidetta, jotta ihoon ei synny ihorikkoja. Opastusta apuvälineiden käyttöön voit saada esimerkiksi seksuaalineuvojalta tai fysioterapeutilta.

Penisrengas

Jos erektio onnistuu mutta ei ole kovin kestävä, voit saada avun penisrenkaasta. Penisrengas estää veren virtausta pois paisuvaiskudoksista erektion aikana. Rengas laitetaan peniksen tyveen ja sen voi asettaa myös kivesten taakse. Hyvä ja turvallinen penisrengas on joustava, esimerkiksi silikonista valmistettu. Penisrenkaasta voi saada apua myös seksin aikaiseen virtsankarkailuun.

Penistuki

Jos erektio onnistuu mutta ei ole riittävän tukeva yhdynnän onnistumiseksi, voit saada avun penistuesta. Penistuki asetetaan peniksen tyveen tukemaan penistä erektion aikana. Yleensä sitä käytetään yhdessä penisrenkaan kanssa.

Penispumppu

Penispumppua voidaan käyttää apuna erektion saavuttamiseksi. Pumpulla veri saadaan peniksen paisuvaiskudoksiin alipaineen avulla. Peniksen tyvessä oleva penisrengas estää veren virtausta pois paisuvaiskudoksista erektion aikana.

Eturauhaskiihotin

Eturauhaskiihottimen avulla voidaan stimuloida eturauhasta. Stimulaatiolla voidaan saada aikaiseksi kestävämpi erektio. Eturauhaskiihotin asetetaan yleensä peräaukkoon.

Gynekologisiin elimiin kohdistuvien leikkausten jälkeen lantionpohjassa voi ilmetä tuntopuutoksia, arpikudosta tai hormonaalisista syistä johtuvaa limakalvojen kuivumista. Seksin apuvälineistä voi saada helpotusta erilaisiin ongelmiin. Apuvälineitä voi hankkia seksuaaliterveyteen erikoistuneista liikkeistä.

On hyvä opetella käyttämään seksin apuvälineitä oikein. Apuvälineiden kanssa suositellaan käyttämään myös liukuvoidetta, jotta ihoon ei synny ihorikkoja. Opastusta apuvälineiden käyttöön voit saada esimerkiksi seksuaalineuvojalta tai fysioterapeutilta.

Dilataattorit

Jos emätin on leikkauksen tai siihen liittyvien hoitojen vuoksi lyhentynyt tai ahtautunut, sitä voidaan venyttää dilataatiosauvoilla. Dilataatiota voidaan tehdä myös sormin joko yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Dilatoinnissa tulee aina käyttää liukuvoidetta, eikä sen tulisi aiheuttaa kipua. Dilataatiosauvoja on mahdollista saada hoitotarvikejakeluna hoitavasta yksiköstäsi. Opastusta dilataatioon voit saada esimerkiksi lantionpohjan fysioterapeutilta.

Kiihottimet ja vibraattorit

Jos lantionpohjassa on leikkauksen jälkeen tuntopuutoksia, voit saada apua erilaisista kiihottimista tai vibraattoreista. Vibraattori värähtelee ja stimuloi tuntoaistimusta. Kiihotin voi toimia esimerkiksi paineaallolla ja saada aikaan herkälle intiimialueelle imun, joka stimuloi tuntoa. Paineaaltokiihotinta ei pidä käyttää rikkoontuneelle tai ärtyneelle iholle.

Joskus tunto voi olla myös herkistynyt leikkausalueella. Arpikudokset voivat aristaa ja kiristää seksin aikana. Vaikka kipua tuottavaa seksiä ei voida suositella, voi puuduteaineita kokeilla helpottamaan seksin toteuttamista.

Liukuvoide tekee seksistä nautinnollisempaa ja sitä voi suositella kaikille. Iho ja limakalvot tarvitsevat seksissä aina kosteutta. Liukuvoide on hyvä keino suojella ihoa ja limakalvoja hankaukselta ja mahdollisilta ihorikoilta. Liukuvoidetta kannattaa käyttää kaikkien kehonosien hyväilyssä, kun käytetään käsiä, sukuelintä tai apuvälineitä.

Liukuvoiteita voidaan käyttää apuna myös erilaisissa seksiin liittyvissä ongelmissa. Jos limakalvot tuntuvat kuivilta tai siemennestettä ei leikkauksen jälkeen enää erity, liukuvoide on erityisen tärkeä osa seksiä.

Liukuvoiteita on monenlaisia. Silikonipohjaiset liukuvoiteet ovat yleensä kestäviä ja turvallisia käyttää. Silikoninen liukuvoide täytyy pestä pois käytön jälkeen. Vesiliukoinen liukuvoide sopii paremmin herkkäihoisille, mutta sitä voi joutua lisäämään useammin. Öljyjä voi myös käyttää, mutta sukuelimillä ne kestävät huonosti ja saattavat haurastuttaa kondomia.

Liukuvoiteita voi ostaa hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista, apteekeista sekä monista seksuaaliterveyden erikoisliikkeistä.

Leikkauksen aiheuttamat arvet tai esimerkiksi avanne voivat vaikuttaa ulkoiseen minäkuvaan ja aiheuttaa esimerkiksi häpeää. Vaikka tällaiset tunteet yleensä tasoittuvat, kun toipuminen leikkauksesta etenee, voi arpien peittäminen parantaa seksuaalista itsetuntoa. Erilaisilla asusteilla voi peittää arpia tai avannesidoksen. Asusteet voivat myös toimia kiihottavana apuna seksin aikana.

Jos avanne häiritsee seksin aikana, sen voi peittää alusvaatteilla tai tarkoitukseen sopivalla kankaisella tuubilla tai vyöllä, joka myös auttaa pitämään pussia paikoilaan. Avannepussin voi myös vaihtaa pienempään intiimipussiin. Pussin voi myös taitella tai teipata pienemmäksi.

Voit lukea lisää seksin apuvälineistä Pussin kanssa pedissä- oppaasta.

Päivitetty 28.2.2024