Hyperkalsiuria eli liiallinen kalsiumin (”kalkin”) erittyminen virtsaan on tavallisin todettu poikkeavuus virtsatiekiviä muodostavalla lapsella. Hyperkalsiuria voi olla seurausta monesta eri taudista ja joskus myös lääkehoidon haittavaikutus tai seurausta pitkäkestoisesta liikuntakyvyn alentumisesta. Esimerkiksi keskosvauvoille joudutaan usein antamaan nesteenpoistolääkitystä (furosemidi), joka voi altistaa kalsiumin kertymiselle munuaisiin (nefrokalsinoosi). Veren liian suuri kalsiumpitoisuus johtaa kalsiumin erittymiseen virtsaan ja nefrokalsinoosiin. Tällöin ensijaisesti selvitetään elimistön kalsiumtasapainon häiriön syy. Idiopaattinen hyperkalsiuria on perinnöllinen tila, jossa kalsiumia erittyy virtsaan normaalia enemmän ilman todettua muuta aineenvaihdunnan vikaa tai altistavaa tekijää.
Primaari hyperoksaluria on hyvin harvinainen perinnöllinen entsyymipuutostauti, jossa elimistöön muodostuu liiallisesti oksalaattia. Oksalaatti erittyy munuaisten kautta. Pitoisuuksien ollessa korkeita munuaisiin syntyy kuitenkin kalsiumoksalaattikiteitä, jotka vaurioittavat niiden toimintaa. Tauti ilmenee vaikeudeltaan eriasteisena, lievimmissä muodoissa hoidoksi riittää nesteytys ja lääkehoito. Hankalassa tautimuodossa parantava hoito on maksan ja munuaisen siirto.
Kystinuria on perinnöllinen munuaistiehyiden kuljettajaproteiinin vika, jossa virtsaan erittyvän aminohapon, kysteiinin, takaisinimeytyminen estyy. Virtsaan erittyvä suuri määrä huonosti liukenevaa kysteiiniä kiteytyy ja aiheuttaa munuaiskiviä, jotka voivat tukkia ja vaurioittaa munuaisia.. Runsas nesteytys, suolan välttäminen ja virtsan alkalisointi parantavat kysteiinin liukoisuutta.
Erilaiset munuaistiehyiden eli tubulusten toimintahäiriöt (linkki tubulustaudit) altistavat virtsakivien synnylle. Tällaisia tubulustauteja ovat mm. kystinuria, Dentin tauti, Bartterin oireyhtymä ja renaalinen tubulaarinen asidoosi.
Munuais- ja virtsatiekivet aiheuttavat kipua tukkiessaan virtsan kulkua. Kipu voi olla voimakastakin ja alkaa äkillisesti, tyypillisesti kipua esiintyy aaltomaisesti.
Virtsatiekivet altistavat tulehduksille, jolloin usein nousee kuume ja esiintyy tiheävirtsaisuutta sekä epämiellyttävää tunnetta virtsatessa. Virtsan mukana saattaa erittyä näkyvää sakkaa tai kivimuruja, joskus virtsa muuttuu veriseksi.
Jos virtsatiekivi ei estä virtsan kulkua, se ei yleensä myöskään aiheuta tuntemuksia tai muita oireita.
Kivien hoidossa ja ehkäisyssä oleellista on riittävän nestemäärän nauttiminen, jolloin kiteytyvän aineen liukoisuus paranee. Nestettä tulee nauttia 1,5 – 2 kertaisesti normaalimäärään verrattuna. Suolan nauttimista tulee myös välttää.Runsas natriumin erittyminen virtsaan lisää myös kalsiumin erittymistä ja altistaa siten kivien muodostumiselle.
Lääkehoidosta on apua tietyissä tilanteissa, esimerkiksi tiatsidi-ryhmän nesteenpoistolääkkeet vähentävät nefrokalsinoosia. Virtsan muuttaminen emäksiseksi (alkalisaatio) ehkäisee useimpien näiden aineiden kiteytymistä. Esimerkiksi kystinuriassa virtsan pH arvoa nostetaan alkalisoivilla lääkkeillä.
Akuutissa vaiheessa kivikohtaus hoidetaan nesteytyksellä ja kipulääkkeillä. Virtsan kulkua tukkivat kivet pyritään poistamaan nopeasti. Ensisijaisesti kivien poistoa yritetään virtsateiden tähystystoimenpiteessä, joskus tehdään myös avoin leikkaus. Kivien murskaushoito kehon ulkopuolelta johdetuilla energia-aalloilla (ESWL) soveltuu tiettyjen kivityyppien hajoittamiseen. ESWL-hoidon jälkeen pienemmäksi muruksi pilkkoutunut kivi poistuu virtsan mukana. Kirurgisten hoitojen jälkeen oleellista on pyrkiä estämään kivien uusiutuminen riittävällä nesteytyksellä, ruokavalio-ohjeita noudattamalla ja lääkkeellisesti.
Moni tunnettu munuaistiehyttauti on autosomaalisesti resessiivisesti eli peittyvästi periytyvä.
Virtsateiden ultraäänitutkimus ja röntgenkuva paljastavat useimmiten virtsatiekivien olemassaolon. Tietokonetomografiakuvaus on tavallista röntgenkuvaa tarkempi kivien toteamisessa ja sijainnin määrittämisessä.
Kivien muodostumisen syiden selvittelyssä tutkitaan virtsasta kalsiumin, muiden suolojen, aminohappojen ja orgaanisten happojen määrä, virtsan solut. Verestä katsotaan tyypillisesti kreatiniini, urea, suola- ja happamuustasapaino, kalsium, fosfaatti, lisäkilpirauhashormoni, D-vitamiini ja aminohapot.