Ajankohtainen

Väitöskirja genotyypin vaikutuksesta dilatoivan kardiomyopatian ilmiasuun

Julkaistu 20.6.2018 0.00

Tutkimuksessa tunnistettiin uusia kardiomyopatiaa aiheuttavia geenivariantteja sekä havainnoitiin genotyypin vaikutusta sairauden ilmiasuun.

​HUSin Sydän- ja keuhkokeskuksen LL Laura Ollila väitteli 25.5.2018 dilatoivan kardiomyopatian genetiikasta. Ollilan vastaväittäjänä toimi dosentti, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Jorma Kokkonen Keski-Suomen keskussairaalasta. Ollilan väitöskirjan ohjasivat dosentti, osastonylilääkäri Tiina Heliö ja dosentti, osastonylilääkäri Päivi Piirilä.

Kardiomyopatiat eli sydänlihassairaudet jaotellaan morfologian perusteella ja toiminnallisesti hypertrofiseen eli paksuntavaan, dilatoivaan, restriktiiviseen eli jäykistävään, oikean kammion arytmogeeniseen ja luokittelemattomiin kardiomyopatioihin. Kardiomyopatioiden ilmiasuissa ja genetiikassa on kuitenkin merkittävää päällekkäisyyttä.

Dilatoivassa kardiomyopatiassa sydämen vasen kammio laajentuu ja sen pumppausteho heikkenee. Diagnoosi perustuu sydämen ultraäänitutkimukseen tai muuhun kuvantamismenetelmään, kuten sydämen magneettikuvaukseen. Muut samankaltaiseen ilmiasuun johtavat tilat tulee sulkea pois ennen diagnoosin asettamista.

Dilatoivan kardiomyopatian esiintyvyydeksi arvioidaan vähintään 1:2500, ja suvuttaisen taudin osuudeksi 30–50 %. Dilatoivan kardiomyopatian tautigeenejä tunnetaan yli 40 ja kardiomyopatiaan yleisesti liitettyjä geenejä noin sata.

Uuden polven sekvensointimenetelmät mahdollistavat kaikkien kardiomyopatioihin liitettyjen geenien samanaikaisen tutkimisen. Menetelmien kehityksestä johtuen yhä useammat dilatoivaa kardiomyopatiaa sairastavat potilaat voivat saada tarkan geneettisen diagnoosin kliinisen diagnoosin lisäksi. Dilatoivan kardiomyopatian kliininen kuva on vaihteleva, ja jotkut geenivirheet aiheuttavat tyypillisen, muista eroavan ilmiasun. Genotyyppi-fenotyyppi-analyysistä saattaakin olla hyötyä (suvuttaisen) sairauden tunnistamisessa sekä yksilöllisissä hoitoratkaisuissa.

- Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa uusia kardiomyopatiaa aiheuttavia geenivirheitä sekä kuvata niitä mahdollisimman tarkasti, Ollila kertoo.

LMNA-geenivirheet ja niiden kliininen kuva

Väitöskirjan osatyöt käsittelivät LMNA-geenivirheitä ja niiden kliinistä kuvaa. Ensimmäisessä osatyössä Ollila kuvasi neljä LMNA-mutaatiota, joista yhtä tarkasteltiin tarkemmin, sillä sen ilmiasu oli tavallisesta poikkeava. Kyseisen mutaation kantajilla kardiomyopatia affisioi (vaikutukset näkyivät) erityisesti sydämen oikealla puolta.

Toisessa osatyössä tutkittiin 26 LMNA-mutaationkantajaa toistetuilla spiroergometriatutkimuksilla. Oireisten mutaationkantajien spiroergometrialöydökset olivat sydämen vajaatoimintaan sopivia. Oireettomien mutaationkantajien tulokset olivat samankaltaisia kuin terveiden verrokeiden, mutta heilläkin havaittiin viitteitä epätaloudellisesta ventilaatiosta rasituksen aikana. Rasituksenaikainen ventilaation epätaloudellisuus saattaakin olla merkki alkavasta kardiomyopatiasta.

Kolmannessa osatyössä Ollila raportoi 27 LMNA-mutaationkantajan kliinisen seurannan tuloksia. Päälöydöksinä oli, että LMNA-mutaation aiheuttamat sydänpoikkeavuudet ilmaantuvat aikaisemmin miehille kuin naisille.
- Lisäksi havaittiin, että lyhytkestoiset kammioperäiset rytmihäiriöt ovat hyvin yleisiä LMNA-mutaationkantajilla. Tämän vuoksi vakavien rytmihäiriöiden ilmaantumisriskin arvioimista tulee kehittää näillä potilailla, jotta ennaltaehkäisevät rytmihäiriötahdistimet osataan kohdistaa potilaille, jotka niistä hyötyvät.

Osatyössä raportoitiin myös EKG-poikkeavuus, joka on yleinen LMNA-mutaationkantajilla, mutta harvinainen dilatoivaa kardiomyopatiaa sairastavilla potilailla, joilla ei ole LMNA-mutaatiota. Neljännessä osatyössä tutkittiin 145 suomalaista dilatoivaa kardiomyopatiaa sairastavaa potilasta 101 kardiomyopatioihin liitetyn geenin osalta. Tutkimus vahvisti tynkäproteiinin tuotantoon johtavien titiinimutaatioiden (TTNtv) merkityksen dilatoivassa kardiomyopatiassa.

Suvuttaisessa dilatoivassa kardiomyopatiassa 20,6 %:lta löytyi TTNtv. Potilaista, joilla ei ollut tiedossa kardiomyoatiaa suvussa, TTNtv löytyi 14,6%:lta. Kaiken kaikkiaan todennäköisen geenidiagnoosin sai 47,6 % suvuttaista dilatoivaa kardiomyopatiaa sairastavista ja 25,6 % niistäkin, joilla ei ollut tiedossa kardiomyopatiatapauksia suvussa.