Siirry sivun sisältöön

Vastaa Terveyskylän käyttäjäkyselyyn ja vaikuta palveluiden kehittämiseen

Käyttäjäkyselyn avulla kerätään palautetta Terveyskylän palveluiden kehittämistä varten. Kyselyyn voivat vastata sekä kansalaiset että sote-alan ammattilaiset.

Julkaistu 2.9.2026 klo 8.00

Terveyskylän käyttäjäkysely on avoinna. Tällä kertaa kansalaisille suunnattu Terveyskylän talojen käyttäjäkysely sekä ammattilaisille suunnattu kaikkia Terveyskylän palveluita koskeva kysely toteutetaan yhdistettynä.

Kansalaiset voivat antaa palautetta Terveyskylän taloista. Ammattilaiset voivat puolestaan antaa palautetta Terveyskylän taloista, Omapolusta sekä ammattilaisille tarkoitetusta TerveyskyläPRO-palvelusta. Kansalaisille suunnattu kysely on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi, ammattilaisten kysely vain suomeksi.

Kyselyssä kysytään ensin vastaajan roolia, ja vastauksen perusteella vastaaja ohjataan vastaamaan hänelle sopiviin kysymyksiin.

Vastaaminen vie vain muutaman minuutin, ja jokainen palaute auttaa meitä kehitystyössä.

Vastaajan henkilötiedot eivät tallennu kyselyssä eli vastaaminen on anonyymia.

Kysely on avoinna tiistaihin 15. syyskuuta saakka.