Siirry sivun sisältöön

Lapsen sisäkorvaistutekuntoutus

Vaikea-asteisessa kuulonalenemassa lapselle voidaan suunnitella sisäkorvaistutekuntoutusta.

Jos imeväisikäisellä lapsella todetaan niin vaikea-asteinen kuulonalenema, ettei kuulokojeiden antama vahvistus ole riittävää puhekielen oppimiseksi, lapselle voidaan suunnitella sisäkorvaistutekuntoutusta. Syntymäkuuroille lapsille sisäkorvaistutteet pyritään saamaan käyttöön ennen yhden vuoden ikää. Istutteiden avulla lapsella on yleensä kuulon puolesta edellytykset kehittyä puhekielellä kommunikoivaksi.

Lapsella voi olla myös etenevä kuulovika, joka voi seurannassa muuttua vaikea-asteiseksi ja edellytykset sisäkorvaistutekuntoutukseen täyttyvät.

Kun lapsi on saanut sisäkorvaistutteet, hänen kuntoutustaan tuetaan ja seurataan tiiviisti Kuulokeskuksessa. Lapsi saa kotipaikkakunnalla puheterapiaa kuuntelutaitojen ja puhekielen kehityksen tueksi. Perheelle voidaan järjestää tukiviittomien tai joskus viittomakielen opetusta kommunikoinnin turvaamiseksi kuntoutuksen alkuvaiheessa ja niissä tilanteissa, joissa istutetta ei voi käyttää.

Päivitetty 30.8.2023