Siirry sivun sisältöön

Ruoka-allergian oireet

Ruoka-aineiden aiheuttama oireilu on aikuisilla tavallista, jopa viidennes väestöstä kärsii siitä. Suurin osa ruoka-aineiden aiheuttamista oireista johtuu syistä, jotka eivät ole ruoka-allergiaa.

Ruoka-allergiat ovat yleisempiä lapsilla kuin aikuisilla ja ne paranevat yleensä kouluikään mennessä. Uusia ruoka-allergioita voi kuitenkin tulla esiin myös aikuisiällä.

Ruoka-allergian oireet tulevat tyypillisesti nopeasti viimeistään parin tunnin kuluttua ruokailusta ja ne liittyvät useimmiten kypsentämättömään ruokaan.

Tyypillisiä oireita ovat:

  • huulten, ikenien ja kitalaen kutina sekä

  • kurkun ja korvien kutina.

Tavallisia yksittäisiä oireita ovat:

  • akuutti nokkosihottuma ja angioödeema,

  • kutina ja punoitus iholla sekä

  • pahoinvointi, vatsakipu, oksentelu, ripuli ja

  • astma- tai nuhaoireet.

Kun oireet tulevat usean elimen alueelta yhtä aikaa puhutaan yleisreaktiosta eli anafylaksiasta.

Oireilu voi myös pahentua siitepölykaudella. Koivuallergian ristireaktiot eivät yleensä johda vaikeampiin reaktioihin ja ruoka-aineiden välttäminen on oireenmukaista. Lääkityksenä oireisiin voi käyttää antihistamiiniatabletteja, joita saa myös ilman reseptiä apteekista.

Päivitetty 1.9.2021