Koulutukseen hakeutuessa täytetään alkuhaastattelulomake, joka on pohjana ensikohtaamiselle tukihenkilön ja toimintaa koordinoivan neuvontahoitajan kanssa. Koulutus on laajuudeltaan 27 h, joista n. 15h ollaan kasvotusten. Koulutuksen jälkeen tehdään yhdessä päätös toimintaan lähtemisestä ja kirjoitetaan yhdessä luottamukseen ja yhteistyöhön liittyvät sopimukset. Yhdistyksen neuvontahoitaja pitää tukihenkilöiden hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolen järjestäen työnohjausta, täydennyskoulutusta ja virkistystä pitkin vuotta. Toimintaa ohjaava neuvontahoitaja on myös yhteydessä tukihenkilöihin useita kertoja vuoden aikana.
Tukihenkilöiden tehtävänä on tukea syöpään sairastunutta ja hänen läheistään sairauden alkuvaiheessa. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja toiminta perustuu tuettavan ja tukijan tasavertaisuuteen ja keskinäiseen ymmärrykseen. Vertaistukihenkilönä toimiminen edellyttää, että on käsitellyt omaa ja läheisen syöpään sairastumista ja sen vaikutuksia omaan elämäänsä, pystyy keskustelemaan kokemuksistaan, on voimavaroja kuunnella toisen huolia ja murheita, osaa suhtautua toisiin ihmisiin myötätuntoisesti ja kannustavasti erilaisia ihmisiä ja valintoja kunnioittaen sekä sitoutuu toimimaan yhdistyksen arvojen ja toimintaohjeiden mukaisesti.
Vertaistukihenkilö on siis koulutettu tehtäväänsä, mutta toisesta sairastuneesta voi tulla tärkeä tuki ilman koulutustakin. Vertaisia voi tavata hoidoissa tai Syöpäyhdistyksen järjestämillä sopeutumisvalmennuskursseilla, ryhmissä ja eri tapahtumissa.
Seuraavassa toimineen tukihenkilön omia ajatuksia;
Kun sairastuin syöpään, mielessäni myllersi uskomaton tunnemylläkkä ja hämmennys. Puhua pulputin siitä läheisilleni ja varsin pian huomasin kuormittavani heitä liikaa ja yksi onneksi sanoikin, että puhun asioista, joita hän ei ole valmis käsittelemään. Niinpä otin yhteyttä Pohjois-Savon syöpäyhdistykseen ja sain sieltä vertaistukihenkilön.
Oma vertaistukihenkilöni oli sairastanut eri syövän kuin minä jo kymmenen vuotta aikaisemmin. Silti hänestä oli suurta apua ja tukea, sillä sairauden aiheuttama psyykkinen kriisi on yleensä samankaltainen riippumatta siitä mihin syöpään on sairastunut.
Pidin yhteyttä vertaistukihenkilööni melko tiiviisti siihen saakka kunnes tapasin sytostaattihoidossa toisen sairastuneen, josta tuli pian läheisin ystäväni ja arvokkain tukeni. Kun hän muutama vuosi myöhemmin kuoli, halusin häneltä saamastani tuesta ja ystävyydestä kiitollisena laittaa hyvän kiertämään ja osallistuin vertaistukihenkilökoulutukseen. Nyt olen ollut muutaman vuoden rinnalla kulkijana sairauden alkuvaiheessa olleille ja nähnyt toiselta puolen miten tärkeää vertaistuki on sairastuneelle.
Kun keskustelee vertaistukihenkilön tai toisen sairastuneen kanssa, omassa mielessä kummallisilta tuntuvat asiat tulevat tavallisemmiksi, kun ajatukset, tunteet ja kokemukset ovat usein vähintään samantyyppisiä. Vaikeista ja raskaista asioista pystyy puhumaan avoimesti, kun tietää, että toinenkin on todennäköisesti joutunut miettimään niitä.
Olen varma, että nämä keskustelut nopeuttavat ja helpottavat sairauteen sopeutumista, uuden tilanteen hyväksymistä ja elämässä eteenpäin katsomista. Ja siinä vaiheessa, kun puheissa ja olemuksessa alkaa taas pilkottaa ilo ja naurua alkaa purskahdella, tietää, että nyt ollaan oikealla tiellä ja elämä alkaa voittaa.
Vertaistuki rikastaa sosiaalisesti ja henkisesti, sillä siinä saa ystäviä eikä ole niin yksin sairautensa kanssa. Vertaiset tuovat tyytyväisyyttä elämään ja helpottavat pelkoja, kun näkee, että muutkin pystyvät elämään sairauden kanssa. Vertaisten tapaamisissa oppii näkemään, että syöpä on vain yksi osa elämää.
Suurin osa sairastuneista on sitä mieltä, ettei vertaistukea voi korvata millään muulla vastaavalla toiminnalla. Suomen mielenterveysseuran selvityksen mukaan vertaistuen vaikuttavuus on ryhmien ohjaajille joka kerta yhtä suuri ihme. Usein osallistujat lähtevät heti ryhmän ensihetkestä eläytymään vahvasti toistensa tarinoihin, tavoittavat puolesta sanasta toistensa tunnetiloja ja kokevat erilaisten tuntemusten ja näkemysten kirjon rikastavan omaa ajatusmaailmaansa.
Näitä olen itsekin päässyt kokemaan Pohjois-Savon syöpäyhdistyksen toiminnassa, etenkin Iloa -ryhmässä, jonka osallistujat sairastavat uusiutunutta syöpää tai saavat toistuvasti hoitoja. Yhteenkuuluvuuden tunne on käsin kosketeltavaa, keskinäisen tuen tunne on vahva ja nauru raikaa.
Suosittelen kaikille sairastuneille lämpimästi vertaistukihenkilön hankkimista tai/ja hakeutumista vertaisten pariin. Omien kokemusteni pohjalta voin taata, että siinä seurassa elämä rikastuu ja kirkastuu.
Kirjoittanut:
- Virpi Nissinen, neuvontahoitaja, Pohjois-Savon Syöpäyhdistys
- Tuula Ärväs, vertaistukihenkilö, Pohjois-Savon Syöpäyhdistys