Siirry sivun sisältöön

Glaukooman toteaminen

Glaukooma diagnosoidaan erilaisten silmätutkimusten avulla, joita ovat silmänpaineen mittaus, silmän kammiokulman arvioiminen, näkökenttätutkimus sekä silmänpohjassa sijaitsevan näköhermon pään ja verkkokalvon hermosäiekerroksen kuvaukset.

Silmänpaine

Tilastollisesti normaali silmänpaine on terveessä silmässä 10—21 mmHg (elohopeamillimetriä). Puolella glaukoomapotilaista paine on kuitenkin alle 21 mmHg ja suurimmalle osalle potilaista, joiden paine on 22—30 mmHg, ei tule glaukoomaa. Riski sairastua glaukoomaan kasvaa kuitenkin merkittävästi, jos silmänpaine nousee yli 30 elohopeamillimetrin. Muita riskitekijöitä ovat muun muassa ikä, sukurasitus ja likinäköisyys.

Silmän kammiokulman arvioiminen

Silmätipalla puudutetun sarveiskalvon pinnalle asetetun linssin avulla arvioidaan silmäsisäisen nestekierron esteettömyyttä, toisin sanoen onko kyseessä avo- vai ahdaskulmaglaukooma. Tutkimus on kivuton.

Näkökenttätutkimus

Näkökenttätutkimus kartoittaa ääreisnäön laajuutta ja mahdollisia puutoksia näkökentässä. Näkökenttätutkimuksen avulla on mahdollista löytää esimerkiksi glaukooman aiheuttama näköhermon pysyvä vaurio hyvissä ajoin jo ennen kuin muutoksia on mahdollista itse huomata näkökyvyssä.

Silmänpohjassa sijaitsevan näköhermon pään ja verkkokalvon hermosäiekerroksen kuvantaminen

Glaukoomadiagnoosin varmistaminen edellyttää näköhermon pään ja verkkokalvon hermosäiekerroksen arvioimista näkökentän lisäksi. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kuvantaminen luo pohjan seurannalle. Tyypillisesti glaukoomavaurio etenee hitaasti, jolloin yksilöllisen, turvallisen painetason todentamiseen voi kulua 3—5 vuotta.

Päivitetty 14.2.2023