Siirry sivun sisältöön

Raskausdiabeetikon ruokavalio

Raskausdiabeetikon ruokavalio koostuu monipuolisesta ja ravitsevasta ruuasta.

Raskausdiabeetikon ruokavalioon kuuluu runsaasti runsaskuituisia viljavalmisteita, kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä kohtuullisesti vähärasvaisia maitovalmisteita, kasvikunnan proteiininlähteitä, kalaa, kanaa, lihaa ja kasviöljyjä, esimerkiksi rypsiöljyä. Runsaskuituisista ruuista saadaan paljon tärkeitä suojaravintoaineita. Kovien rasvojen käyttöä tulisi rajoittaa. Kovia rasvoja saadaan piilorasvana esimerkiksi rasvaisista maitotuotteista juustot, maito, jogurtit, jäätelö), leivonnaisista sekä rasvaisista lihatuotteista. Sen sijaan pehmeitä rasvan lähteitä, kuten kasvipohjaisia margariineja ja öljyjä, on tärkeä suosia. Hoidon kannalta on myös olennaista huomioida sopivat annoskoot ja huolehtia säännöllisestä ateriarytmistä.

Raskausdiabeetikon verensokeri nousee herkästi aamulla ja aamupalan jälkeen, minkä vuoksi toisinaan voi olla tarpeen syödä hieman pienempi aamupala tai jakaa ateria kahteen osaan. Verensokeri pysyy sopivana, kun syödään säännöllisesti ja monipuolisesti 4–6 ateriaa päivässä sekä panostetaan runsaaseen kuidun saantiin.

  • Yösyömistä ei suositella, mutta syö mahdollisimman myöhäinen ja riittävän runsas iltapala.

  • Esimerkkejä hyvästä iltapalasta: täysjyväleipää ja juustoa tai leikkelettä ja lisäksi rahkaa tai raejuustoa. Lisäksi halutessasi kasviksia.

  • Kokeile syödä aamupala kahdessa osassa aamupalan kokoa lisäämättä.

  • Kokeile erilaisia aamiaiskokonaisuuksia.

  • Vältä aamupalalla maitoa ja puuroa.

  • Huomioi, että ruokailuvälit ovat 3–4 tuntia.

  • Ruokailujen välillä on hyvä juoda vettä, ei muita juomia.

  • Annoskoko on liian suuri.

  • Annos sisältää liian paljon nopeita hiilihydraatteja (peruna, pasta, riisi, maito).

  • Lisää kasvisten ja proteiinien määrää aterioilla.

  • Vähennä nopeita hiilihydraatteja (peruna, pasta, riisi, maito).

  • Älä lisää aterialle leipää, mikäli lautasellasi on jo perunaa, pastaa tai riisiä.