Siirry sivun sisältöön

Millaisia apuvälineitä tarvitsen lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen?

Apuvälineen tarkoitus on helpottaa arkipäivän liikkumista ja arjesta selviytymistä. Tutustu tarvittaviin apuvälineisiin hyvissä ajoin ennen leikkausta.

Saat hoitavalta taholta listan apuvälineistä, joilla voit helpottaa liikkumista ja arkitoimintaa leikkauksen jälkeen.

Yksilöllinen tarve vaikuttaa apuvälineiden valintaan. Esimerkiksi liikkumista hankaloittavat perussairaudet tai vammat voivat asettaa erityisvaatimuksia apuvälineille. Jos toimintasi tai liikkumisesi leikkausta odottaessa ei ole sujuvaa, niin voit hyötyä apuvälineiden käytöstä jo ennen leikkausta.

Saat apuvälineet maksutta lainaan oman terveyskeskuksesi apuvälinelainaamosta tai erillisestä apuvälinekeskuksesta. Lainaa apuvälineet hyvissä ajoin ennen leikkaukseen tuloa ja harjoittele niiden käyttöä etukäteen.

Kyynärsauvojen avulla vähennät leikatun jalan kuormitusta ja kipua. Ne tuovat tukea kävelyyn ja portaissa kulkemiseen ja mahdollistavat pidempien matkojen kävelyn.

Mikäli et pysty tukeutumaan tavallisiin kyynärsauvoihin, voit kokeilla käsivarsituella varustettuja kyynärsauvoja tai kainalosauvoja.

Lue lisää kyynär- ja kainalosauvoista.

Nelipyöräinen rollaattori on hyvä vaihtoehto kyynärsauvoille, jos tasapainosi on heikentynyt tai kyynärsauvakävely on haastavaa. Rollaattoreissa on käsijarrut ja kyydissä voi samalla kuljettaa kassia tai muuta tavaraa.

Mikäli et pysty tukeutumaan tavalliseen rollaattorin, voit kokeilla rollaattoria, jossa tukeudutaan kyynärvarsiin.

Lue lisää rollaattorista.

WC-istuimen korottaminen helpottaa istuutumista ja seisomaan nousemista wc-istuimelta ensimmäisten viikkojen aikana lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen.

Jos wc-istuimen korottaminen ei riitä, voi olla tarvetta wc-tuolille.

Lue lisää wc-istuimen korotuksesta ja wc-tuolista.

Korotustyyny tukee lonkkaleikkauksen jälkeistä kuntoutumista.

  • Se vähentää painetta pakaran leikkaushaavalta, ja haava ei ärsyynny kovalla alustalla istumisesta

  • Istuutuminen ja seisomaan nouseminen esimerkiksi matalalta tuolilta sujuu helpommin.

  • Se tukee myös lonkkaa ja reittä.

Istuintyynyjä löytyy erikorkuisia 5-15 cm väliltä. Joissakin istuintyynymalleissa, kuten lonkkatyynyissä, yksi tyynyn kulmista on pehmeämpi kuin muut kulmat. Aseta pehmeä kulma leikatun puolen reiden alle.

Tarttumapihdeillä pystyt nostamaan tai ottamaan tavaroita taivuttamatta tai kiertämättä lonkkaa liikaa. Niillä voi myös avustaa esimerkiksi housujen tai kenkien pukemista.

Tarttumapihtejä löytyy erimittaisia, ja useimmissa malleissa on magneetti, joka helpottaa metalliesineisiin tarttumista.

Sängynjalan korottajilla voit nostaa sänkysi korkeutta. Sopiva sängyn korkeus

  • tukee lonkkaleikkauksen jälkeistä kuntoutumista

  • helpottaa sängyn reunalla istumista ja siitä seisomaan nousemista

  • mahdollistaa, ettei lonkkaan tule liiallista koukistumista.

Sängynjalan korottajia löytyy erimallisia. Tarkista minkälaiset jalat sängyssäsi on ennen kuin käyt lainaamassa korottajia. Ota korotukset käyttöön jo ennen leikkausta, jotta ne ovat paikallaan, kun kotiudut sairaalasta.

Voit myös hankkia runkopatjasänkyysi korkeamman jalkasarjan omakustanteisesti huonekaluliikkeestä.

Sukanvetolaitteen avulla saat puettua sukat jalkaan ilman kumartelua tai jalan kiertymistä. Käytä sukanvetolaitteen kanssa löysempää sukkaa, jolloin pukeminen sujuu helpommin.

Näin puet sukat sukanvetolaitteella:

  1. Rullaa sukka sukanvetolaitteen päälle.

  2. Pudota sukanvetolaite lattialle ja pidä narusta kiinni.

  3. Työnnä jalka sukanvetolaitteen sisään.

  4. Vedä narusta ja työnnä samalla jalka sukan sisään.

Suihkutuoli ei ole välttämätön apuväline lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen, mutta se voi helpottaa haavan hoitoa. Suihkutuoli voi olla hyödyllinen myös, jos on tarve peseytyä istuen.

Jos peseytymistiloissa on kylpyamme, niin ammelauta mahdollistaa istumisen. Kaikilta ammelaudan käyttö ei onnistu lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen.

Lue lisää suihkutuolista.

Pitkävartinen kenkälusikka auttaa kenkien jalkaan laittamisessa lonkkaleikkauksen jälkeen, jos leikatun lonkan liiallista taivutusta tulee välttää tai se aiheuttaa kipua.

Voit hankkia pitkävartisen kenkälusikan omakustanteisesti esimerkiksi apteekista tai hyvin varustetuista tavarataloista.

Jos asunnossa tai sen välittömässä läheisyydessä on liikkumistasi vaikeuttavia esteitä, kannattaa selvittää mahdollisuutta asunnonmuutostöihin oman kunnan kautta.

Esimerkiksi kahvojen asentaminen wc:hen, kylpyammeen tai suihkun ympärille lisää turvallisuuttasi pesutiloissa siirtymisten aikana.

Lue lisää asunnon muutostöistä.

Päivitetty 29.1.2024