Siirry sivun sisältöön

Iskiasoire - Mistä oireeni johtuvat?

Selästä jalkaan ja pakaraan säteilevää hermokipua kutsutaan iskiaskivuksi. Kivun syynä on usein iskiashermon eli lonkkahermon ärtyminen.

Alaselkäkipu on yleinen oire. Melkein kaikilla aikuisilla on alaselkäkipua jossain vaiheessa elämää. Suurin osa alaselkäkivuista paranee itsestään muutamassa viikossa ja niiden syy on vaaraton. Yksi yleinen selkäkivun tyyppi on pakaraan ja jalkaan säteilevä selkäperäinen kipu, eli iskiaskipu.

Iskiakseen liittyy seuraavia oireita:

  • Kipua, pistelyä, puutumista, tunnottomuutta tai lihasheikkoutta jalassa.

  • Hermokipua, joka on usein jatkuvaa ja luonteeltaan sähköiskumaista kipua.

  • Ihon herkistyminen kosketukselle tai ihon heikentynyt tunto kipualueella.

  • Hermoärsytyksestä johtuvaan kipuun liittyy usein myös lihaskramppeja.

  • Toisinaan kipu voi tuntua pelkästään jalan alueella.

Hermon ärtyminen aiheuttaa kivun

Vaikka kipu voi tuntua varpaissa asti, iskiaskivun syy on selässä. Kipu johtuu iskiashermon, eli lonkkahermon ärsyyntymisestä. Syynä ärtymiseen voi olla hermoa jossain kohtaa puristava rakenne tai tulehdus.

Hermon puristusta voi aiheuttaa esimerkiksi selkärangan välilevypullistuma tai pakaran alueen lihaskireys. Hermokipua voi aiheuttaa myös välilevymassan happamuuden aiheuttama paikallinen reaktio.

Oireet väistyvät usein ilman hoitoa

Iskiasoire on yleinen ja noin 40 prosenttia väestöstä kokee tämän tyyppistä kipua elämänsä aikana. Välilevypullistuman paraneminen on hyvänlaatuinen prosessi ja oireisto korjaantuu pääsääntöisesti hyvin. Valtaosa välilevypullistumista vetäytyy itsestään pois kolmessa kuukaudessa. Vähemmän kuin yksi kymmenestä iskiasoireilevasta tarvitsee leikkauksen.

Vuodelepo ei edistä iskiasoireesta paranemista, kipua merkittävästi lisääviä päivittäisiä toimia kannattaa kuitenkin tauottaa. Voit palata asteittain takaisin normaaleihin päivärutiineihin heti kun ankarin kipu hellittää. Liikkuminen on sallittua ja suotavaa selkäkivusta huolimatta.

Päivitetty 20.2.2024