Siirry sivun sisältöön

Miten voit vahvistaa motivaatiotasi?

Voit tehdä paljon muutoshalun herättämiseksi ja vahvistamiseksi.

Omaan motivaatioon voi vaikuttaa esimerkiksi seuraavin keinoin.

Tämän sivun sisältö on tuotettu yhteistyössä Ikäihmisten palvelujen kehittämisverkosto GeroMetro-verkoston ja Kuntoutussäätiön kanssa.

Etenkin muutoksen alussa voi olla vaikea ajatella tätä päivää pidemmälle. Älä ole liian vaativa itseäsi kohtaan, lähde liikkeelle pienistä asioista. Valmistaudu muuttamaan omaa toimintaasi asteittain.

Nukutko tarpeeksi? Ulkoiletko? Miten syöt? Onko sinulla virkistävää tekemistä tavoitteellisen ja kurinalaisen työskentelyn vastapainoksi? Jos päivittäisten arkitoimien suorittaminen tuottaa hankaluuksia, laadi itsellesi päivittäinen aikataulu. Riittävä lepo on tärkeää, mutta jatkuvalle levon tarpeelle ei kannata antaa periksi. Tahdonvoima voimistuu, kun voit hyvin.

Mitä tavoittelet ja miksi? Muistuta itseäsi päämäärästäsi ja askelista, jotka vievät kohti tavoitettasi. Niinä päivinä, kun motivaatio on heikompi, kannattaa keskittyä pieniin osatavoitteisiin, joiden saavuttaminen siintää lähempänä. Iloitse jokaisesta onnistumisesta ja pienenkin tavoitteen saavuttamisesta.

Vahva sitoutuminen ja työskentely oman tavoitteen eteen tekevät siitä helpommin ja varmemmin saavutettavan. Älä kysy itseltä ”Pitäisikö?” vaan toimi. Esimerkiksi kuntosalille lähtiessäsi älä ala pohtia, kannattaako lähteä.

Mieti, mitä hyvää ponnistelustasi seuraa. Usko omiin kykyihisi ja päätä sitoutua.

Pidä kirjaa etenemisestäsi ja palaa säännöllisesti katsomaan, miten tilanteesi on kehittynyt. Kirjaa ylös erityisesti onnistumisiasi. Hankalana hetkenä on hyvä muistuttaa itseään siitä, mistä tähän on tultu ja mitä on jo saavutettu.

Etenkin ponnistellessasi pitkäjänteisen tavoitteen eteen, on merkityksellistä, millaisia ajatuksia päässäsi liikkuu. Unohda perusteettomat kielteiset ajatukset, kuten "en yritä, ei se kuitenkaan onnistu". Jos kohtaat vastoinkäymisiä, yritä etsiä niistä jotain positiivista. Optimismi antaa energiaa.

Ole rohkea, älä anna epäilysten estää kokeilemasta uusia asioita.

Mene sinne, missä ilmapiiri on positiivinen ja sinuun uskotaan. Muilta ihmisiltä voit saada voimaa silloin, kun oma usko meinaa hiipua. Toisilta voi löytyä innostavia uusia ajatuksia ja näkökulmia, joiden varassa jaksat taas paremmin.

Eteenpäin päästäkseen täytyy joskus tehdä tylsiäkin asioita. Palkitse ja kiitä itseäsi aina kun saat tehtyä vähemmän innostavan asian.

Muokkaa ympäristöstäsi tavoitteitasi tukeva: pidä esimerkiksi jumppamatto kotona näkyvillä tai kuuntele motivoivaa musiikkia.

Jos olet uupunut, muutoksen tekeminen voi olla vaikeaa. Kun eteneminen junnaa paikallaan eivätkä yllä mainitut keinot auta, kerro siitä jollekulle. Esimerkiksi perheenjäsen, ystävä, sosiaali- tai terveysalan ammattilainen voi silloin tukea sinua eteenpäin.

Päivitetty 19.2.2024