Hengityksen epätasapainoon vaikuttavat monet erilaiset asiat.
Kun hengitys ei suju luonnollisesti, voidaan puhua epätasapainoisesta hengityksestä. Taustalla voi olla monia syitä. Epätasapainoinen hengitys voi johtua elintoiminnoista tai asennosta, tai se voi liittyä liikkumiseen, ajatuksiin, tunteisiin tai kehon reaktioihin.
Epätasapainoisen hengityksen merkkejä voivat olla:
hengityksen pidättäminen
toistuva rykiminen ja kurkun selvittely
niiskuttaminen
jatkuva suuhengitys
hapen puutteen tunne
syventyneet hengenvedot ja huokailun tarve
toistuva pakonomainen haukottelu.
Epätasapainoisen hengityksen taustalla olevien tekijöiden vyyhtiä voisi kuvata sotkuiseksi lankakeräksi. Yhdenkin epätasapainottavan tekijän selvittäminen ja pienikin muutos esimerkiksi omissa totutuissa tavoissa, voi johtaa hengityksen tasapainottumiseen ja uuden solmukohdan aukaisuun.
Epätasapainoisen hengityksen taustatekijöitä
Elimistön toimintaan liittyviä tekijöitä, jotka voivat johtaa epätasapainoiseen hengitykseen, ovat esimerkiksi:
hoitamaton keuhkosairaus, aineenvaihdunnan häiriö eli metabolinen oireyhtymä tai allergia ja nenän tukkoisuus
yli- tai alihengittäminen kehon tarpeeseen nähden
tarpeeton suuhengitys
kofeiini, piristeet, huumeet ja alkoholi
riittämätön liikunnasta palautuminen tai liikkumattomuus.
Kehon asentoon ja liikkeeseen liittyviä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa hengityksen epätasapainoon, ovat esimerkiksi:
asentovirheet, yliojentunut tai kasaan painunut ryhti
jatkuva vatsan jännittäminen
kehoa puristava ja liikettä estävä vaatetus
kehon joustavuuden alentuminen ja sen vaikutus liikkeeseen
kehon jännittäminen ja liikkumisen jäykkyys.
Ajatuksiin ja tunteisiin liittyviä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa hengityksen epätasapainoon, ovat esimerkiksi:
masennus tai ahdistuneisuus
stressi, hermostuneisuus tai levottomuus
paniikkihäiriö
täydellisyyteen pyrkiminen ja suorituskeskeisyys
tukahdutetut tunteet, kuten viha tai suru
koettu trauma
kipu
huoli, pelko ja katastrofointi eli korostuneen negatiiviset ajatukset tai uskomukset.