Siirry sivun sisältöön

Kiikarit

Kiikarilla voidaan suurentaa kaukana ja lähellä olevia kohteita. Kiikaria käytetään yleisimmin liikkumisen apuna. Sillä voi tarkastella esimerkiksi opastintauluja, tienviittoja ja bussin numeroita.

Tutustu sivun sisältöön ja varmista kiikarin sopivuus ja turvallinen käyttö.

Voit hankkia kiikarin omakustanteisesti.

Niitä myönnetään myös tietyin perustein näkövammaisille henkilöille lääkinnällisenä kuntoutuksena.

Kiikarin käyttö voi vaatia harjoittelua.

Kiikarin luovuttaja tai myyjä opastaa sinua tarvittaessa sen käytössä.

Tarkenna kiikarin kuva tarpeen mukaan kauko- tai lähietäisyydelle.

Kiikarin sujuva käyttö vaatii riittävää käsien toimintaa.

Puhdista kiikarin linssejä vain linssin puhdistamiseen tarkoitetulla mikrokuituliinalla tai erityisesti siihen tarkoitetulla puhdistusaineella.

Kiikarin huolto tapahtuu ammattilaisen toimesta esimerkiksi kiikareita myyvissä erikoisliikkeissä.

Kiikareita on erilaisia. Monokiikari on yhden silmän edessä ja binokiikari molempien silmien edessä.

Päivitetty 22.2.2024