Aivokuolemassa kallonsisäinen paine nousee niin korkeaksi, että aivojen verenkierto heikkenee ja lopulta lakkaa kokonaan. Tällöin myös hengityskeskus lakkaa toimimasta ja omaehtoinen hengitys sammuu. Ellei hengitystä pidetä koneen avulla keinotekoisesti yllä, myös sydän pysähtyy.
Aivokuolema todetaan kaksiosaisella tutkimuksella, jossa osoitetaan kaikkien aivohermojen toiminnan puuttuminen sekä hengityksen pysyvä loppuminen. Aivokuoleman toteamisen edellytyksenä on, että aivotoiminnan loppumisen syy on selvitetty ennen aivokuoleman toteamista.
Osa erittäin vakavastikin sairastuneista potilaista pystytään pelastamaan. Toisinaan potilas on jo sairaalaan tullessa niin kriittisesti sairas, ettei hänen auttamisensa ole enää mahdollista. Aivokatastrofin saaneen potilaan tila saattaa edetä aivokuolemaan. 70%:lla näistä potilaista on laaja aivoverenvuoto.
Suomen lain mukaan ihminen on juridisesti kuollut, kun hänet on todettu aivokuolleeksi. Aivokuoleman jälkeen keinotekoista elämän ylläpitoa tehohoidon keinoin saa jatkaa vain elinluovutuksen mahdollistamiseksi. Yksi luovuttaja voi pelastaa useita, siirteiden tarve on suuri.
Elinluovutuksen vasta-aiheita ovat
- aivokuoleman syy tai mekanismi on epäselvä
- yli 85 vuoden ikä
- positiivinen hepatiitti B tai HIV
- viiden vuoden sisällä sairastettu syöpä, paitsi ihon tyvisolusyöpä tai aivokasvain
Vakavatkaan perussairaudet tai huonot elintavat eivät välttämättä ole este elinluovutukselle, tärkeää on se että luovutettava elin on terve. Aivokuollutta elinluovuttajaa hoidetaan teho-osastolla tai tehovalvonnassa ja hoito on keskittynyt siirrettävien elimien hyvään hoitoon.