Siirry sivun sisältöön

Miten aivojen kuormittuminen ilmenee?

Tavallisessa väsymyksessä jaksamme yleensä hoitaa normaalit iltatoimet ennen sänkyyn menoa, mutta aivovaurioon liittyvässä väsymyksessä levon tarve saattaa tulla äkisti ja varoittamatta.

Aivojen kuormittuminen ilmenee neurologisilla potilailla yleensä lisääntyneenä unen tarpeena, jaksamisen ja keskittymisen vaikeuksina. Väsymys voi ilmaantua yhtäkkiä. Aivovaurion jälkeinen väsymys eroaa tavallisesta väsymyksestä myös siinä, ettei se aina ole suhteessa rasituksen määrään, vaan voi tulla lyhyenkin ajattelua tai fyysistä ponnistelua vaativan toiminnan jälkeen: kesken kiinnostavan keskustelutuokion tai vaikkapa kaupassa käynnin jälkeen.

Kuntoutusmotivaatio voi väsymysoireen vuoksi vaihdella. Toipuminen edellyttää uusien toimintatapojen omaksumista, mikä tarkoittaa esimerkiksi pyörätuolilla liikkumisen harjoittelua tai muistitukien käytön opettelua. Uusien toimintamallien opettelu vaatii suunnittelua, kärsivällistä harjoittelua ja toistoja, mikä kuluttaa voimavaroja.

Väsymys ei välttämättä vaivaa päivittäin. Jonain päivänä olo voi olla energinen ja toisena tuntea itsensä aivan uupuneeksi ja voimattomaksi. Yleensä toipumisen myötä jaksavuus kuitenkin palautuu vähitellen entiselleen.

Väsymys johtaa levon tarpeen lisääntymiseen. Kestokyky saattaa katketa kesken työpäivän tai muun pitkäkestoisen suorituksen ja tarvitaan tavallista enemmän taukoja. Tai työpäivä pinnistellään loppuun, mutta kotiin päästyä ei jaksa muuta kuin mennä nukkumaan. Yöunen tarve usein pidentyy ja päivälläkin saatetaan tarvita lepotaukoja.

Väsymykseen voi liittyä nopeaa kuormittumista keskittymistä vaativissa tehtävissä ja alentunutta häiriöiden sietokykyä. Esimerkiksi ympäristön melu tai ihmisvilinä voivat aiheuttaa hermostumista ja väsyvyyttä. Myös kehon lämpötilan nousu tai helle voivat väsyttää.

Väsymys aiheuttaa herkästi keskittymisvaikeuksia, jolloin toiminnan virhealttius kasvaa ja eteneminen hidastuu. Väsyneenä ei jaksa keskittyä myöskään asioiden muistamiseen tai uuden opetteluun.

Väsyvyyteen voi liittyä tunnereaktioiden herkistymistä ja ärtyvyyttä - pinna katkeaa helposti ja tulee tiuskittua läheisille. Väsyneenä myös mieliala voi tuntua matalalta.

Päivitetty 12.3.2021