Siirry sivun sisältöön

Aivotärähdyksen ja lievän aivovamman seurantaohjeet

Jälkiseurantaohjeiden tarkoituksena on todeta harvinaiset vakavat jälkiseuraamukset alkuvaiheen seurannan jälkeen.

Ohje perustuu Aivovamman Käypä Hoito –suositukseen (2017). Voit avata tulostettavan version ohjeesta sivun lopusta.

Ohje kirjallisena:

Olet ollut tutkittavana ja/tai tarkkailtavana päähän kohdistuneen vamman tai aivotärähdyksen vuoksi. Sinulla ei todettu merkittävään aivovammaan viittaavaa, joten kotiuttamisen katsottiin olevan turvallista.

Aivotärähdys voi aiheuttaa ohimenevästi seuraavia oireita:

  • kohtalaista päänsärkyä

  • pahoinvointia

  • huimausta

  • lieviä muistivaikeuksia

  • lievää keskittymisvaikeutta

  • herkkyyttä henkiselle ja fyysiselle kuormitukselle

  • poikkeavaa väsymystä

Nämä oireet ovat yleisiä ensimmäisinä päivinä vamman jälkeen. Yleensä ne häviävät itsekseen, mutta joillain ne saattavat kestää muutamien viikkojen ajan. Jos oireet eivät lievity tai jatkuvat yli kuukauden, ota yhteyttä lääkäriin, joka laatii tarvittaessa lähetteen yliopisto- tai keskussairaalan aivovammapoliklinikalle asiantuntija-arviota varten.

Sinun täytyy olla täysi-ikäisen ja selvin päin olevan läheisen seurassa ensimmäinen vuorokausi vamman jälkeen.

Sinut pitää yön aikana herättää ainakin kahdesti ja tarkistaa, että tajunnantasosi on normaali. Herätyksen yhteydessä täytyy pitää huolta, että heräät kunnolla ja vastaat kysymyksiin järkevästi.

Suosittelemme, että vältät seuraavia asioita, kunnes kaikki oireet ovat ohittuneet:

  • autolla ajo

  • alkoholin ja muiden päihteiden nauttiminen

  • poikkeava valvominen

  • pitkäkestoinen television katselu ja tietokonepelien pelaaminen

  • kova fyysinen rasitus, erityisesti jos siihen liittyy riski uudesta pään vammasta

Emme suosittele myöskään pitkäkestoista television katselua, lukemista tai tietokone- ja videopelien pelaamista, koska ne saattavat pahentaa päänsärkyä ja muita oireita.

Voit käyttää reseptivapaita särkylääkkeitä (esimerkiksi parasetamolia) päänsärkyyn.

Lääkäri saattaa määrätä sinulle lyhyen sairausloman, jos oireet häiritsevät työntekoa.

Näytä tämä ohje myös läheisillesi. Joskus lieväkin vamma voi aiheuttaa toimintakykyysi muutoksia, joita et välttämättä itse huomaa tai tiedosta.

Vakavien jälkiseurausten kehittyminen aivotärähdyksen jälkeen on harvinaista. Ota kuitenkin välittömästi yhteyttä ensiapuun tilanteen arvioimiseksi, jos seuraavia oireita ilmenee:

  • paheneva voimakas päänsärky

  • toistuva oksentelu

  • lisääntyvä uneliaisuus tai tajunnantason lasku (herättely ei onnistu)

  • toispuolinen raajaheikkous tai kömpelyys

Toisinaan lievänkin aivovamman jälkeen oireet pitkittyvät. Yksi tavallisimmista oireista on päänsärky, joka useimmiten johtuu niska-hartiaseudun lihasten venähdyksestä ja helpottaa ajan myötä. Joskus kuitenkin keskittymisen ja aikaansaamisen vaikeudet tai esimerkiksi poikkeava väsyneisyys voivat pitkittyä. Tällöin tarvitaan jatkotutkimuksia.

Jos epäilet, että kokemasi oireet johtuvat aiemmin saadusta aivovammasta, pyydä omalta lääkäriltäsi lähete aivovammapoliklinikalle. Siellä tapaat neurologin, joka arvioi tilanteen ja järjestää tarvittavat jatkotutkimukset.

Päivitetty 24.1.2024