Siirry sivun sisältöön

Tietoa lukinkalvonalaisesta verenvuodosta (SAV)

SAV tarkoittaa lukinkalvonalaista verenvuotoa eli subaraknoidaalivuotoa. Yleensä SAV:n aiheuttaa puhjennut aivovaltimopullistuma eli aneurysma.

Aivovaltimopullistuman aiheuttaman SAV:n merkittävimpiä riskitekijöitä ovat tupakointi ja hoitamaton verenpainetauti, sekä jossain määrin naissukupuoli (erityisesti vaihdevuosien jälkeen). Suurin osa aneurysmista ei puhkea, minkä vuoksi kaikkia sattumalta löydettyjä aneurysmia ei tarvitse hoitaa.

Subaraknoidaalivuodossa veri pääsee aivoihin verta tuovista suurista kallonsisäisistä valtimoista puhjenneen aneurysman kautta niin sanottuun lukinkalvonalaiseen tilaan, joka ympäröi aivokudosta. Yleensä lukinkalvonalainen tila on täyttynyt aivoselkäydinnesteellä. Verenvuodon jakauma riippuu mm. vuotokohdasta, ja toisinaan verenvuotoa voi olla myös aivokudoksen sisällä. Useimmiten verenvuoto kuitenkin ympäröi aivoja.

Poikkileikkauskuvassa vaaleanharmaana näkyvää verta aivolohkojen ympärillä kallonpohjan yläpuolella. Kyseessä on raju lukinkalvonalainen vuoto aivovaltimopullistumasta.

SAV voi tulla myös ilman aivovaltimopullistumaa tai liittyä pään vammaan, jolloin kyseessä on eri sairaus.

Päivitetty 1.2.2021