Siirry sivun sisältöön

Gliooman hoito

Glioomat ovat aivojen tukikudoksen kasvaimia. Niiden hoito riippuu kasvaimen luokituksesta eli graduksesta.

Glioomat kasvavat aivojen sisällä epätarkkarajaisesti, hermosolujen seassa. Tiiviimmän kasvainalueen ulkopuolella on usein yksittäisiä kasvainsoluja jopa toisessa aivopuoliskossa. Glioomaan voi sairastua missä tahansa iässä, mutta vanhemmilla se on yleisempää.

Glioomien hoitomuodot ovat leikkaus, sädehoito ja solunsalpaajahoito. Leikkauksessa poistetaan kasvain leikkausmikroskoopin avulla mahdollisimman tarkkaan, mutta sitä jää useimmiten silti leikkausontelon lähiympäristöön.

Luokan 1 glioomissa (useimmiten kudostyypiltään pilosyyttinen astrosytooma tai gangliogliooma) leikkaus on usein riittävä hoito. Sädehoitoa annetaan vain poikkeustapauksissa ja silloinkin hyvin paikallisesti. Voidaan myös jäädä pelkästään seurantaan.

Luokan 2 glioomat leikataan, mikäli mahdollista. Mikäli kasvain sijaitsee kirurgisesti vaikeassa paikassa, eikä aiheuta vaikeita oireita, voidaan sitä aluksi myös seurata ilman leikkausta. Leikkauksen jälkeen voidaan joskus jäädä seurantaan, mutta sädehoito ja solunsalpaajahoito ovat tavallista. Joskus hoidoksi riittää pelkkä solunsalpaaja.

Luokan 3 glioomat pyritään poistamaan mahdollisimman tarkoin. Leikkauksen jälkeen tarvitaan sädehoitoa ja solunsalpaajahoitoa jäljelle jääneiden kasvainsolujen lamaamiseksi ja tuhoamiseksi.

Luokkaa 4 olevat glioomat pyritään leikkaamaan. Leikkauksen jälkeen annetaan tilanteen salliessa kemosädehoito (sädehoito + temotsolomidi-solunsalpaaja yhtä aikaa), mikä pidentää aikaa taudin uusimiseen. Jollei kemosädehoito ole mahdollista (jos kunto ei ole riittävän hyvä, tai jos ikä on korkea), annetaan jatkohoitona tapauskohtaisesti joko sädehoitoa tai solunsalpaajahoitoa.

Päivitetty 3.8.2021