Terveys on ihmiselle aarre. 
Sitä vaalii jokainen omalla tavallaan. Kaikesta huolimatta valtaosa meistä menettää sen jossakin vaiheessa. Oli menetys sitten väliaikainen tai pysyvä, joudumme astumaan silloin autettavien joukkoon.
Terveydenhuollon taso Suomessa on korkea. Siitä huolimatta sairastunut huomaa usein joutuneensa kilpailemaan hoidosta. Oma "puolituntinen" saattaa odottaa vasta viikkojen jonotuksen takana. Ne viikot voivat muodostua henkisestikin hyvin raskaiksi.
Kun sitten diagnoosi saadaan, on edessä ammattilaisten räätälöimä hoitopolku. Vakavan sairauden kyseessä ollen se on kuin palapeli, jonka kokoaminen säätelee potilaan tulevaisuutta. Kutsumatta mukaan nousevat myös monet epävarmuustekijät, hallitsevina toivo ja pelko.
Olen itse ollut kahdesti kohtaamassa vakavaa diagnoosia. Tutuiksi ovat tulleet varovaiset ennusteet. Samalla olen kiitollisena ottanut vastaan sen huomaavaisuuden, millä hoitohenkilökunta on minuun omien kiireittensä keskellä suhtautunut.
Niin, kiire on sairaanhoidon vihollinen yhtälailla hoitavan henkilöstön kuin potilaankin kannalta. Aikaa ei voida antaa eikä saada tarpeeksi. Siksi jokainen sairastunut ihminen pyrkii luomaan itsellensä jonkinlaisen tukiverkon. Jos jo lähtökohtana on yksinäisyys, voi sen rakentaminen muodostua vaikeaksi. Vapaaehtoisia ei vain tahdo löytyä.
Vertaistuki nousee samantapaisten elämänkokemuksien jakamisen tarpeesta. On helpottavaa kohdata toisia, joiden on selvästikin helppoa ymmärtää sitä, mitä itse juuri olen kokemassa. Tavoitamme toisemme samalta tasolta.
Olen itse toiminut lähes koko aikuisuuteni auttamistyön parissa. Kuitenkin vasta oma sairastuminen täydensi minulle näkökulmaa vertaistukityön koko merkityksestä. Se voi hengittää ja kehittyä vain vapaaehtoisuuteen liittyvän oman tahdon varassa. Ja silloin on yli laidan heitettävä ensimmäisenä tuo yhteinen vihollinen: kiire.
Ei siis ihme, jos OLKA-toiminnan ilmoitus vapaaehtoisista tukitoimista sairastuneiden parissa veti "ajankuluttamisen ammattilaista" (eläkeläinen) puoleensa. Tarjolla oleva koulutus avaa mahdollisuuden täydentää omaa tietopankkiaan ja laajentaa ystäväpiiriä auttamishaluisilla ihmisillä. Olimme siis vertaisia jo lähtiessämme liikkeelle.
Jo muutama kerta oppaana ja keskustelukaverina Seinäjoen Keskussairaalassa antoi makeaa palautetta sydämen täydeltä. Toiminta on mitä hedelmällisintä ja tervetullutta niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin kannalta.
Vertaistukihenkilön valmiuksia rakentava koulutus on kohdallani parhaillaan menossa. Se on ollut antoisaa. On suorastaan innostavaa, että oman sairastumisen kautta voin pyrkiä helpottamaan omien sairauksiensa kanssa kamppailevia lähimmäisiäni.
Jo nyt olen saanut oivaltaa, että se on mitä parhainta eliksiiriä myös itselleni.
Kirjoittaja: Jorma Uimonen, sairaalavapaaehtoinen, OLKA Seinäjoki
Edellinen sivu