Ajankohtainen

Uudenmaan epilepsiayhdistyksen syksy täynnä toimintaa

Julkaistu 25.8.2021 6.00

Epilepsiaa sairastaville on tarjolla esimerkiksi verkkovertaisryhmiä, hevostoimintaa, nuorten leiri, kaverikahviloita ja aluekerhoja.

Uudenmaan epilepsiayhdistys on perustettu vuonna 1967. Yhdistyksen nimi muuttui nykyiseen muotoonsa vuonna 2019, ja samaan aikaan toimintaa alettiin laajentaa Uudenmaan maakunnan alueella. Yhdistyksen tärkein tavoite on vertaistuen mahdollistaminen.

Vertaistuen lisäksi yhdistys tarjoaa jäsenilleen monipuolista virkistystoimintaa. Yhdistyksen toimintaan voi osallistua turvallisesti epilepsiaan liittyvistä fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalista rajoitteista riippumatta. Yhdistyksen kolmas tehtävä on toimia epilepsiaa sairastavien kasvoina ja edunvalvojana toiminta-alueen kunnissa. Tätä työtä yhdistys tekee yhteistyössä Epilepsialiiton ja muiden sosiaali- ja terveysalan potilasyhdistysten kanssa.

Yhdistyksen toiminta-alueella asuu noin 12 000 epilepsiaa sairastavaa. Lisäksi alueella saa vuosittain epilepsiadiagnoosin noin 800 henkilöä.

Toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen

Syksyllä 2021 yhdistys järjestää verkkovertaisryhmiä Teams-kahvitteluiden muodossa, toiminnallisia ja vertaistuellisia hevostoimintaryhmiä epilepsiaa sairastaville lapsille ja nuorille, nuorten leirin, aluekerhotoimintaa Hyvinkäällä, vertaistapaamisia Lohjalla ja Porvoossa, kaverikahviloita sekä retkiä. Tarkemmat tiedot löydät nettisivuiltamme.

Koska yhdistyksen toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoistoimintaan, uusia vapaaehtoisia toivotaan mukaan mahdollistamaan toimintaa laajemmin Uudenmaan alueella. Vapaaehtoisille on tarjolla monenlaista tehtäviä oman osaamisen ja jaksamisen rajoissa. Vapaaehtoisten tukena ja apuna on yhdistyksen yhteisövastaava.

Kirjoittanut: Laura Närhi, yhteisövastaava, Uudenmaan epilepsiayhdistys ry.

Uudenmaan epilepsiayhdistys ry löytyy Vertaistalon hakukoneesta, josta voit etsiä myös muiden vertaistukea tarjoavien potilasyhdistysten yhteystietoja. Lisätietoa epilepsiasta löydät Aivotalosta.