Vapaaehtoiset ovat innolla mukana toiminnassamme, heitä on tällä hetkellä aula-avustajana tai juttukaverina 12 henkilöä ja vertaistukihenkilönä yksi henkilö. OLKA®-pisteellämme on myös säännöllisiä yhdistysten vertaistukiryhmien kokoontumisia yksittäisten päivien lisäksi. 
Essoten uuden Kuuman sairaalan ja Perhetalon rakennustyöt ovat tuoneet jatkuvasti muutoksia rakenteissa ja sijoitteluissa, joten aula-avustajat ovat päässeet toden teolla mukaan muutokseen. Potilaiden kohtaamisia on paljon ja vapaaehtoisten panos sairaalan muuttuvassa arjessa on koettu todella tärkeäksi niin potilaiden kuin henkilökunnan näkökulmasta. Käynnit osastojen sisällä juttukaverina on otettu sekä potilaan että omaisen osalta ilolla vastaan. Iso kiitos kuuluukin meidän sairaalavapaaehtoisillemme!
Toiminnassamme on mukana jo n. 30 eri potilasjärjestöä ja kalenteristamme löytyy monipuolisesti eri toimijoiden teemapäiviä. Järjestöt ovat saaneet omaa toimintaansa ja vertaistukiryhmiä esille ja OLKA®-pisteellä olemme monen potilaan kanssa keskustelleet, mitä mahdollisuuksia vertaistukeen on tarjolla. Vertaistuki on joidenkin osalta koettu hieman vieraaksi termiksi, mutta lopulta ajatus sen mahdollisista hyödyistä tuo toivon ja ilon potilaan kasvoille.
Näiden tärkeiden aiheiden äärellä Essotessa, Mikkelin keskussairaalan Sote-kioskin OLKA®-pisteessä työskentelevät projektipäällikkö, OLKA®-koordinaattori Anu Kukkola sekä projektityöntekijä Mari Karjalainen. OLKA®ssa haluamme tarjota potilaille ja heidän läheisilleen kiireetöntä kohtaamista, jakaa järjestötietoutta osaksi potilaan hoitoketjua ja pitää hyvää huolta vapaaehtoisistamme.
Seuraava sairaalavapaaehtoisten Ilona-valmennus on tarkoitus toteuttaa vuoden 2020 alkupuolella. Vertaistukivalmennukset aloitamme myös ensi vuoden aikana.
Tervetuloa tutustumaan Mikkelin OLKA®an ja iloista joulun odotusta!
Kirjoittajat: Mari Karjalainen, projektityöntekijä ja Anu Kukkola, projektipäällikkö ja OLKA-koordinaattori, OLKA Mikkeli