Ajankohtainen

Haastattelussa vertaistukihenkilö Markku Hackman

Julkaistu 12.2.2020 0.00

Markku Hackman toimii jo kuudetta vuotta Lappeenrannan Sydänyhdistyksen vertaistukihenkilönä.

Markku Hackmanilla on pitkä kokemus vertaistuesta.

Markku on ns. sairaalatukihenkilö eli toimii Etelä-Karjalan keskussairaalan osastolla K5. Kaakkois-Suomen Sydänpiiri koordinoi sairaalatukihenkilötoimintaa. Se on osa Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin, Eksoten, OLKA-sydäntoimintaa.

Markku aloitti vert​aistukihenkilönä vuoden 2013 jälkeen, jolloin hän osallistui ensimmäiseen vertaistukihenkilökoulutukseen. Koulutuksessa hän sai tietoa mm. ihmisten kohtaamisesta ja erilaisista ihmistyypeistä. Markulla on aiempaakin kokemusta vapaaehtoistoiminnasta, hän on toiminut Lappeenrannan Sydänyhdistyksen rahastonhoitajana.

Markun oma sairaus, sepelvaltimotauti, tuli ilmi hiukan yllättäen toisen tutkimuksen yhteydessä 20 vuotta sitten. Leikkauksen jälkeen hänellä oli muovikassillinen esitteitä, mutta ei voimia tutustua niihin. Silloin olisi ollut tarvetta vertaistuelle. Markku korostaakin leikkauksesta toipumisen tärkeyttä. Sairaalatukihenkilölle esitetään silloin eniten arjessa selviämiseen liittyviä kysymyksiä, kuten esimerkiksi saako kantaa raskaita kauppakasseja heti leikkauksen jälkeen. Myös läheisillä on sairaalatukihenkilöille kysymyksiä. "Lääkäreitä ei olla, mutta meillä jokaisella on se oma kokemus sairaudesta", Markku toteaa.

Sairaalassa Markku päivystää noin kerran kuukaudessa. Hän pitää tällaisesta tavasta toimia vertaistukihenkilönä. Vapaaehtoistyössä hän tapaa monenlaisia ihmisiä ja keskustelut ovat antoisia. Hän kokee tekevänsä merkityksellistä työtä. Markun yhteystiedot löytyvät nykyään monesta esitteestä ja internet-sivustolta. Hänelle voi soittaa tai laittaa sähköpostia. Parasta ovat kuitenkin silmästä silmään kohtaamiset ihmisten kanssa.

Markku on aktiivinen eläkeläinen ja vertaistukitoiminnan ohella hän harrastaa myös kävelyä, pyöräilyä, hiihtoa ja jumppaa sekä lukee paljon kirjoja. Syksyisin hän poimii marjoja vaimonsa kanssa.

Haastattelu ja kuva: Kati Palviainen ja Johanna Auranen, Kaakkois-Suomen Sydänpiiri ry.