Raskaus, synnytys ja imetyksen alkaminen tuovat nopeita hormonaalisia muutoksia naisen elimistöön. Hormonivaihtelulla katsotaan olevan yhteys raskausajan masennukseen, synnytysmasennukseen ja lapsivuodepsykoosiin sairastumisessa. Hormonaalisten syiden lisäksi altistavia tekijöitä masennukselle tai vauva-ajan psykoosille voi olla muitakin. Näihin sairauksiin saa hoitoa terveydenhuollon ammattilaisilta, mutta moni äiti kaipaa lisäksi mahdollisuutta jutella toisten saman kokeneiden kanssa. Monesti sairauden keskellä voi tuntua siltä, että on ainoa, joka käy läpi vaikeita asioita raskaus- tai vauva-aikana.
Vertaistuki auttaa masentunutta äitiä hoidon rinnalla
Äimä ry:n vertaistuki tarjoaa äidille tilaisuuden huomata, että muillakin on ollut samankaltaisia kokemuksia ja että niistä voi myös päästä yli. Yhdistyksen ydinajatuksena on jo neljännesvuosisadan ajan ollut vertaistukitoiminnan järjestäminen. Vertaistuki ei korvaa ammattiapua vaan on tarkoitettu sen rinnalle.
Tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan juhliva Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka on keskittynyt tarjoamaan vertaistukea raskauden aikaista tai synnytyksen jälkeistä masennusta kokeville sekä vauva-ajan psykoosin läpikäyneille äideille. Lisäksi Äimän tehtävänä on jakaa tietoa näistä sairauksista sekä tukea koko perhettä tapahtumien ja neuvonnan kautta.
Tukiäidin kanssa voi keskustella kasvokkain tai etänä
Äimän vapaaehtoiset vertaistukijat ovat itse kokeneet jonkin yhdistyksen aihepiirin sairauksista ja jo toipuneet siitä. Kaikki vertaistuen vapaaehtoiset ovat myös saaneet perehdytyskoulutuksen toimintaa varten. Vertaistukijana voi Äimässä toimia monenlaisissa tehtävissä. Joillakin paikkakunnilla toimii vapaaehtoisten ohjaamia vertaistukiryhmiä tai tukiäititoimintaa, jossa vapaaehtoisen voi tavata kasvokkain kahden kesken. Nämä ovat hyvin suosittuja tukimuotoja.
Etätuen tarjoaminen on yhdistykselle myös tärkeää, koska kaikilla paikkakunnilla ei ole Äimän vapaaehtoisia. Etätuen kautta voidaan varmistaa, että vertaistukea on saatavilla valtakunnallisesti. Etänä on mahdollista esimerkiksi soittaa vertaistukipuhelimeen, vaihtaa kokemuksia kahdenkeskisen tukiäidin kanssa sähköpostin kautta tai tulla Äimän chattiin.
Kuka tahansa äiti voi sairastua
Suomessa vähintään yksi kymmenestä synnyttäneestä naisesta sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Masennusoireita voi ilmaantua jo odotusaikana, ja raskauden aikainen masennus on ainakin yhtä yleistä kuin synnytyksen jälkeinenkin. Mahdollisia oireita ovat esimerkiksi mielialan lasku, väsymys, ärtymys, unettomuus, ruokahalun muutokset, ahdistus, erilaiset pelot, syyllisyyden ja huonommuuden tunteet, elämänilon katoaminen ja itsetuhoiset ajatukset. Raskauden aikainen tai synnytyksen jälkeinen masennus on kuitenkin hoidettavissa hyvin. Siksi masennusta epäillessä onkin tärkeää keskustella asiasta neuvolatyöntekijän, lääkärin tai muun ammattilaisen kanssa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Lapsivuodepsykoosi puolestaan on harvinainen mutta vakava sairaus, johon sairastuu noin yksi tuhannesta synnyttäneestä äidistä. Sairaus puhkeaa monesti jo parin viikon sisällä synnytyksestä, ja sen oireet ovat masennusta voimakkaammat. Tavallisesti sairauteen kuuluu äidin todellisuudentajun häiriintyminen. Lapsivuodepsykoosi vaatii sairaalahoitoa, mutta sen toipumisennuste on hyvä.
Älä jää yksin, tukea on tarjolla
Vertaistukea voi hakea matalalla kynnyksellä. Äimä ei kysele diagnooseja, vaan oma kokemus vaikkapa alakuloisuudesta tai uupumuksesta riittää. Omasta kokemuksesta voi jutella vertaistukijan kanssa jälkikäteenkin, kun varsinainen vauva-aika on jo ohi. Esimerkiksi chatissa keskustelu on täysin anonyymia eikä vaadi rekisteröitymisiä. Lisätietoja Äimä ry:n tukimuodoista sekä vapaaehtoiseksi ryhtymisestä löytyy yhdistyksen kotisivuilta. Myös Äimän vapaaehtoistyön koordinaattoriin voi aina ottaa yhteyttä kaikissa vertaistukitoimintaan liittyvissä asioissa.
Äimä ry on yksi Vertaistalon Etsi vertaistukea -hakukoneesta löytyvistä yhdistyksistä. Hakukoneen avulla löytyy tietoa lähes 500 yhdistyksen vertaistukipalveluista. Vertaistalo tarjoaa tietoa, vertaistukea ja kokemustarinoita sairastuneille ja heidän läheisilleen.
Kirjoittanut: Heli Mikkola, vapaaehtoistyön koordinaattori, Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry, heli.mikkola@aima.fi, p. 046 923 7643