Tutkimuksen suorittaminen

​​​​​​​​​Mittalaite asennetaan useimmissa tapauksissa heti edeltävän manometriatutkimuksen jälkeen. Mikäli ​erillistä manometriaa ei ole tehty, määritetään tutkimusletkun oikea syvyys impedanssimittauksessa letkuun liitetyn yksinkertaisen paineprofiilitestauksen avulla. PH-mittauksessa mahan ja ruokatorven välisen liitoksen sijainti arvioidaan ilman manometriaa pH-muutoksen avulla.

Letkun asentaa erikoiskoulutettu hoitaja, lääkäriä tarvitaan tässä vaiheessa vain poikkeustapauksissa. Hoitaja kirjaa laitteelle henkilötietosi ja selvittää tutkimukseen valmistautumisesi. Samalla kirjanpitoon merkitään kolme tärkeintä oirettasi. Letkun laittoon liittyvät menettelyt käydään kanssasi tässä vaiheessa läpi.

Mittausletkun asentaminen

Hoitaja ohjaa taipuisan, 2 mm:n läpimittaisen tutkimusletkun istuessasi aluksi jompaankumpaan sierainaukkoon. Puudutetta tai letkun voitelua ei käytetä, koska nämä heikentävät letkun mittausominaisuuksia. Nenän limakalvot saattavat toimenpiteestä lievästi ärtyä.

​Letkun kärjen saapuminen alanieluun aiheuttaa tavallisesti sinulle yökkäilyä. Tässä vaiheessa on tärkeätä, ettet hätäänny, vaan noudatat tarkasti hoitajan antamia ohjeita. Letkua ei voi suoraan työntää ruokatorveen, vaan sinun pitää aktiivisesti ”syödä” se. Letkun ohjautumista ruokatorveen auttaa pään voimakas alas taivuttaminen. Sinun tulee niellä hoitajan tarjoaman pillin kautta tiheään tahtiin pieniä vesitilkkoja, jotka avaavat tien ruokatorveen. Letkun kärki pyritään työntämään mahalaukun yläosaan saakka, jossa mahan pH hetkellisesti mitataan. Tästä letkua lähdetään vetämään takaisin ruokatorveen. Mikäli oikea sijainti on valmiiksi tiedossa, voidaan letku nostaa suoraan siihen. Jos tehdään paineprofiilimittaus, sinua pyydetään välillä vetämään keuhkot hetkeksi täyteen ilmaa tai nielaisemaan vesitilkka. PH-haarukoinnissa letkua vedetään hitaasti takaisinpäin pH-lukemia koko ajan seuraten. Kun oikea paikka on saavutettu, kiinnitetään letku ihoteipillä nenään ja poskeen sekä tehdään siihen turvalenkki korvan taakse. Kuvassa esitetään, miltä potilaan mukana oleva rekisteröintilaite näyttää.​​

Laitteen käyttö

Rekisteröintilaite mittaa refluksitapahtumia automaattisesti, eikä sinun tarvitse varsinaisesti puuttua sen toimintaan. Analysointia varten sinun on kuitenkin syytä merkitä laitteen käyttökytkimillä (kuva) ruokailun alku ja loppu, makuuasennossa vietetty aika ja mahdolliset oireet. Ihannemäärä kullakin oireella vaihtelee muutamasta pariin kymmeneen. Mikäli jokin oire on jatkuva, kannattaa sinun painaa oirenappia kuitenkin joitakin kertoja vaivan ollessa pahimmillaan. Samoin mikäli oiretta esiintyy hyvin tiheään, on sinun syytä valita niistä nauhoitukseen vain kiusallisimmat vaiheet.

Päiväkirjan täyttö

Perinteinen paperikirjanpito täydentää laitepainallusten antamaa tietoa. Lomakkeelle sinun tulee kirjata kellonaikoineen ruokailut ja nautitun ruoan tai juoman laatu. Oireista sinun kannattaa merkitä alkamisaika ja päättymisaika, nämä mahdollisesti tarkempaan oirekuvaukseen yhdistettynä. Kirjanpitoon voit myös liittää lyhyitä merkintöjä tapahtumista tai tuntemuksista, joiden ajattelet olevan tutkimuksen kannalta merkityksellisiä.

Päiväohjelma laitteen kanssa

Nauhoituksen aikana sinun tulisi elää mahdollisimman normaalisti. Työssäkäyntikin on useimmiten mahdollista (ja hyödyllistä), koska laitteen aiheuttama haitta on useimmiten vain kosmeettinen. Lääkäri voi kirjoittaa sinulle yksittäisen sairaslomapäivän, mikäli toimit yleisönpalvelutehtävissä tai mikäli työtehtävissäsi laite saattaa rikkoutua. Tällöinkin sinun kannattaa kotioloissa olla aktiivinen eikä jäädä sohvaperunaksi. Etätyöpäivä on joissakin tapauksissa hyvä vaihtoehto. Laite ei estä julkisten kulkuvälineitten käyttöä.

Liikuntaa voit laitteen kanssa harrastaa kohtuullisessa määrin, mikäli laitteeseen ei tule kolhuja. Sinun kannattaa kuitenkin muistaa, ettei laitetta saa kastella, joten esimerkiksi suihkussa käynti tai saunominen ei tule kyseeseen.

Yölevolle tule varata vähintään kahdeksan tuntia. Mikäli uni ei tule silmään, sinun tulee siis kuitenkin pötkötellä tämä aika. Päivällä pitkäkestoista makailua tulee sen sijaan ehdottomasti välttää ja viettää lepoaika mieluummin istuen.

Ruokailu

Tutkimuksen onnistuminen edellyttää sinulta normaalin ravitsevan ruokailutyylin säilyttämistä eli vellilinjalle ei pidä lähteä. Tiheä syöminen ei kuitenkaan ole eduksi, joten nauti vain muutama pääateria ja jätä välipalat pois. Kahvia ja teetä voit juoda pääaterioitten yhteydessä. Ruokailu aiheuttaa letkussa herkästi ”pilkkimistä” eli edestakaista liikettä, mikä ei ole vaarallista.

Koska tutkimuksella halutaan selvittää hapon nousua mahasta, sinun on syytä välttää happamien ruokien ja juomien käyttöä. Tarkemmat ohjeet tästä saat hoitajalta laitteen käyttöönoton yhteydessä, mutta erityisesti hedelmiä, marjoja ja hapanmaitotuotteita sinun tulisi karttaa. Useimmat juomat ovat happamia, joten suosittelemme sinulle juomaksi vain vettä. Ruokailun jälkeenkin sinun olisi hyvä nauttia lasillinen vettä, jotta letkuun mahdollisesti tarttunut ruoka-aines irtoaisi.

Letkun irtoaminen tai vaurioituminen

Letkun tarttuminen esimerkiksi ovenkahvaan voi pahimmassa tapauksessa repiä ihokiinnityksen irti ja kiskaista letkun ruokatorvesta ulos. Voimakas oksennusrefleksi saattaa tuoda letkun kärjen suuhun vaikka ihokiinnitys ei irtoaisikaan. Letkua ei kannata näissä tapauksissa itse yrittää saada uudelleen paikalleen. Kertakäyttöisen katetrin voi kotona heittää sekajätteisiin. Mittalaite on syytä laittaa talteen esimerkiksi muovipussiin ja palauttaa se sovittuna aikana takaisin. Uusintayrityksen tarve ratkaistaan tapauskohtaisesti.

Roikkuva letku voi kiinnostaa pikkulapsia ja joskus lemmikkejäkin, joten sinun kannattaa sopivalla tavalla suojella sitä.

Mittauksen päättäminen

Vuorokauden kuluttua tulet sovittuna aikana laitteen asennuspaikkaan. Laitteen poisto on nopea toimitus. Hoitaja irrottaa teipit ja vetää letkun sen jälkeen kevyellä liikkeellä pois. Ennen kotiinlähtöä tarkistetaan päiväkirjamerkinnät, ja sinulla on mahdollisuus suullisesti tarkentaa tutkimusvuorokauden tapahtumia. Tämän jälkeen voit lähteä jatkamaan normaaleja askareitasi.

Hoitaja purkaa nauhoituksen tietokoneelle ja lisää siihen tapahtumamerkinnät. Tuloste toimitetaan lääkärille, joka käy nauhoituksen läpi ja antaa siitä lausunnon, joka toimitetaan tutkimuksen tilanneelle lääkärille.

​​​


Edellinen sivuSe​uraava sivu