Gastroskopia

​​Gastroskopia eli mahantähystys on ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tähystystutkimus, jonka yhteydessä voidaan ottaa koepaloja ja tehdä toimenpiteitä.

​​​​​​

Gastroskopiaa käytetään erilaisten rinta- ja ylävatsaoireiden syyn selvittämiseksi. Näitä oireita voivat olla esimerkiksi oksentelu, nielemisvaikeus, epäselvät rintakivut tai ylävatsakipu. Gastroskopia voidaan tehdä myös poikkeavien laboratoriotulosten, kuten matalan hemoglobiiniarvon vuoksi.

Kontrollitutkimuksena gastroskopiaa tarvitaan muun muassa mahahaavan ja vaikean ruokatorvitulehduksen paranemisen varmistamisessa sekä eräiden yläruoansulatuskanavan sairauksien seuraamisessa.

Valmistautuminen

Tutkimusta edeltävästi tulee olla syömättä ja tupakoimatta edellisestä illasta lähtien tai vähintään kuusi tuntia ennen tutkimusta. Näin varmistetaan tutkimuksen luotettava tulos. Vettä voi juoda vielä kaksi tuntia ennen tutkimusta.

Mitä lääkkeitä voit ottaa

  • Voit ottaa säännöllisesti käytössäsi olevat lääkkeet, kuitenkin vähintään kaksi tuntia ennen toimenpidettä. Jos sinulla on Marevan -hoito tai muu ns. verenohennuslääkitys etkä ole saanut ohjetta lääkkeen annostelusta tutkimusta edeltävinä päivinä, ota yhteyttä tähystysyksikköön.
  • Ota tutkimukseen tullessasi mukaan lista käytössäsi olevista lääkkeistä.

Diabetes

Jos sairastat tablettihoitoista diabetesta, ota lääkkeet mukaan tutkimukseen. Mikäli sinulla on insuliinihoito etkä ole saanut ohjetta insuliinin annostelusta tutkimusta edeltävinä päivinä, ota yhteyttä tähystysyksikköön. 

Mitä tutkimuksessa tapahtuu

Lääkäri tekee tutkimuksen taipuisalla, letkumaisella tähystimellä. Hän ohjaa sen suun kautta ruokatorveen, siitä mahalaukkuun ja pohjukaissuoleen saakka.

Tähystimen kautta voidaan tutkimuksen yhteydessä ottaa näytteitä mikroskooppista tutkimusta varten. Näytteenotto on kivuton. Tutkimuksen yhteydessä voidaan myös tehdä toimenpiteitä, esimerkiksi poistaa polyyppeja.

Lääkärin ja hoitajien antamien ohjeiden seuraaminen helpottaa tutkimuksen kulkua ja saa sen sujumaan turvallisesti. Tutkimuksen kesto on 5 – 15 minuuttia riippuen löydöksistä ja otettavien koepalojen määrästä.

Ennen tutkimusta voidaan antaa nielupuudutus ja lääkettä jännityksen tai kivun lievittämiseksi. Tarvittaessa tutkimus voidaan tehdä myös nukutuksessa.

Jos tarvitaan rauhoittavaa lääkettä, täytyy varautua jäämään poliklinikalle 1–2 tunniksi tutkimuksen jälkeen ja  olla saattaja kotimatkaa varten tulee olla saattaja.  Autolla ajo on kielletty tutkimuspäivänä.

Tutkimuksen jälkeen

Tutkimuksen jälkeen voi heti syödä. Nielupuudutuksen jälkeen voi juoda ja syödä noin puolen tunnin kuluttua tutkimuksesta, kun puudutuksen vaikutus on hävinnyt.


 


Seuraa​va sivu

 



 


Gastroskopiatutkimusta edeltävästi tulee olla syömättä ja tupakoimatta edellisestä illasta lähtien tai vähintään kuusi tuntia ennen tutkimusta.