Oma tarinani IBD:stä

Epämääräiset vatsavaivat alkoivat, kun oli 16-vuotias. Niitä tutkittiin, mutta oireet menivät itsekseen ohi, joten niihin ei sen kummemmin kiinnitetty huomiota.

Vuosi myöhemmin oireet palasivat rajuina ja useiden lääkärikäyntien ja epäonnistuneen terveyskeskustähystyksen jälkeen, pääsin lähimmän kaupungin keskussairaalaan tutkimuksiin ja sain diagnoosin colitis ulcerosa.

Alku oli raju. Olin päässyt huonoon kuntoon ja jäin kahdeksi viikoksi osastolle tiputukseen ja sain kasan lääkkeitä. Tätä ennen en ollut koskaan ollut sairaalassa tai muutenkaan kipeä, joten alku oli melkoinen shokki. Tuolloin vuonna 2001 ei tietoa ollut kovin paljoa saatavilla, joten olin aika yksin tuoreen diagnoosin kanssa.

Minulla oli ammattikouluopinnot kesken ja olin juuri siinä iässä, jossa muodostetaan identiteettiä. Itsenäisesti lähdin etsimään tietoa netistä ja löysin Crohn ja Colitis ry:n, jonka kautta olen saanut paljon tietoa, tukea ja IBD:tä sairastavia ystäviä. Sairasloman jälkeen suoritin opinnot loppuun ja pääsin työelämään. Myöhemmin opiskelin kuitenkin uuden ammatin itselleni.

Olen myös saanut ihanan, terveen lapsen. Sairaus on muutaman kerran pahentunut vuosien aikana, vaatien lääkityksen lisäämistä ja sairaslomaa ja väsymys sekä pahoinvointi on lähes jatkuvana seurana arjessa. En jaksa aina tehdä asioita samoin kuin muut, vaan väsähdän herkästi ja tarvitsen lepoa. Muutoin koen, että olen oppinut elämään IBD:n kanssa niin, että se ei hallitse elämääni, vaan on vain osa sitä. Elän siis melko normaalia elämää iloineen ja suruineen, yksi IBD kylkiäisenä.
​