Olen 54-vuotias nainen. Sain syöpäleikkauksen yhteydessä syksyllä 2013 kaksi avannetta: virtsatieavanteen ja paksusuoliavanteen. Sain tietää mahdollisesta avanteiden saamisesta monta kuukautta ennen leikkausta, mikä osoittautui hyväksi asiaksi: aluksi ajatus avanteista, joista en tiennyt juuri mitään, tuntui suorastaan absurdilta, mutta leikkausta edeltäneiden kuukausien aikana mieleni ehti käsitellä asiaa.
Avanteiden hoito sidosvaihtoineen vaati alussa aikaa ja harjoittelua. Vähitellen alun jännittämisen ja kömpelyyden tilalle tuli luottamus omaan osaamiseen ja toimien sujuvuus. Opettelu kannattaa: jos ei ole jotain syytä, minkä vuoksi sidosvaihtoja ei voi tehdä itse, omatoimisuus tuo arkeen itsenäisyyttä ja vapautta.
Syksyllä 2014 palasin töihin ja harrastuksiin. Olen retkeillyt, käynyt konserteissa ja teatterissa ja harrastanut yli kolme vuotta säännöllisesti vesijumppaa ja kuntopiirissä käymistä. Ensimmäiset kerrat kaikessa tekemisessä avanteiden kanssa – jopa pelkkä pikainen käynti kaupungilla bussilla – olivat todella jännittäviä, mutta kun rohkaisi mielensä ja meni kaikkeen mukaan, vähitellen luottamus pärjäämiseen eri tilanteissa kasvoi. Kun avanne ja avannesidos toimii, tekeminen on paljolti omasta asenteesta ja rohkeudesta kiinni.
Minulle avanneleikattuna eläminen on jo arkipäivää. Toki se joskus mietityttää: voi tulla pulmia avanteen tai avannesidosten kanssa, ja omaa kehon- ja minäkuvaakin voi joutua pohtimaan. Yksin ei pidä jäädä vaan kannattaa hakea vertaistukea vaikkapa avanneyhdistyksistä (Finnilco ry) ja sopeutumisvalmennuskursseilta.