Haimatulehdus

Suomessa yleisin haimatulehduksen aiheuttaja on alkoholi ja toiseksi yleisin sappikivet. Näiden lisäksi on muita harvinaisempia hormoni- ja aineenvaihduntasairauksia, jotka voivat altistaa haimatulehduksen synnylle.

​​Haima sijaitsee vatsaontelon yläosassa muiden elinten takana lähellä selkärankaa.Haiman tehtäviin kuuluu hormonien eritys (kuten insuliini) sekä ruoansulatusentsyymien eritys suolikanavaan. Haimatulehduksessa ruoansulatusentsyymien valmistamisesta vastaavat solut toimivat epänormaalisti ja entsyymit aktivoituvat jo haiman sisällä. Silloin entsyymejä vapautuu haimaa ympäröiviin kudoksiin ja haiman solujen väliseen tilaan. Entsyymit aiheuttavat voimakkaan tulehdusreaktion, joka aiheuttaa oireena yleensä kovan ylävatsakivun, joskus myös kuumeen.

Haimatulehduksen vaikeusaste vaihtelee huomattavasti, eikä taudin alkuvaiheessa ole mahdollista vielä ennustaa, kuinka vaikeaksi tilanne tulee etenemään. Suurin osa haimatulehduksista hoituu suonensisäisellä nesteytyksellä, mutta osa potilaista tarvitsee tehohoitoa ja leikkaushoitoa.

Alkoholin käyttö on täysin kielletty ensimmäisen haimatulehduksen jälkeen, koska pienikin määrä alkoholia voi aiheuttaa uuden tulehduksen.

    Haimatulehduksen hoito

    Haimatulehdus hoidetaan sairaalassa. Hoitoon kuuluvat hyvästä nesteytyksestä huolehtiminen suonensisäisesti ja kivun hoitaminen. Haimatulehdus ei vaadi antibioottihoitoa kuin vain erityistapauksissa. Usein tulehdus rauhoittuu muutamien päivien sisällä, mutta osalle potilaista kehittyy vaikea haimatulehdus, joka aiheuttaa muiden elinjärjestelmien toimintahäiriöitä, ja potilas voi tarvita tehohoitoa. Mikäli joudutaan tehohoitoon, on hoito- ja kuntoutumisjakso pitkä ja kuoleman riski merkittävä.

    Leikkaushoitoa voidaan harkita, mikäli muut keinot eivät riitä, mutta sitä pyritään välttämään taudin ensi viikkoina. Leikkauksessa tulehduksen ja haimaentsyymien aiheuttama kuolioitunut kudos poistetaan elinkelpoinen kudos säästäen.

    Haimatulehduksen jälkihoito

    Haimatulehduksen jälkeen alkoholia ei tule käyttää lainkaan taudin merkittävän uusiutumisriskin vuoksi. Myös tupakointi tulee viimeistään tässä vaiheessa lopettaa, sillä se lisää merkittävästi todennäköisyyttä pitkäaikaisen eli kroonisen haimatulehduksen kehittymiseen.

    Jos haimatulehduksen syynä olivat sappikivet, tehdään tulehduksen rauhoituttua sappirakon poistoleikkaus. Toimenpiteellä paitsi poistetaan sappirakon mukana olevat kivet, myös ehkäistään uusien kivien muodostumista.

    Mikäli haimatulehdus on tuhonnut haimakudosta merkittävästi, voi kehittyä diabetes haiman hormonitoiminnan riittämättömyyden seurauksena. Diabetes hoidetaan joko tableteilla tai pistettävillä insuliineilla. Myös haiman ruoansulatusentsyymien erityskyky voi vaurioitua, jolloin tarvitaan suun kautta otettavia korvausvalmisteita.

Vatsakipu; pahoinvointi; AA; sappikivet; sappitietukos; AUDIT; vatsavaiva; pankreatiitti; haimatulehdus; haima; alkoholiannos

Kyllä

Päivitetty  24.5.2022