Pääsääntöisesti voit käyttää omaa puhelintasi. Henkilökunta voi tarvittaessa asettaa rajoituksia tai kieltää käytön huone- tai tutkimuskohtaisesti.

Sairaaloiden ja terveyskeskusten aulat ja kahvilat ovat julkista tilaa. Niissä voi kuvata. Huomioi kuitenkin muut ihmiset, ettet loukkaa heidän yksityisyyttään. Toisten potilaiden kuvaaminen tai kuvien julkaisu ilman heidän lupaansa on kiellettyä.

Erilaiset hoitotilat (esimerkiksi vastaanotto-, toimenpide-, näytteenotto ja kuvaushuoneet) eivät ole julkisia tiloja ja niissä kuvaamista voidaan rajoittaa esimerkiksi muiden potilaiden yksityisyyden suojaamiseksi tai potilasturvallisuuden vuoksi. Kuvaamiseen täytyy aina kysyä lupa.

Ethän loukkaannu, jos henkilökunta ei halua tai ehdi toimia sinun valokuvaajanasi. Heidän tehtävänään on huolehtia tutkimuksen onnistumisesta ja potilaan turvallisuudesta. Näin ollen henkilökunnalla on oikeus kieltäytyä kuvien ottamisesta.

Työpaikalla ja työtehtävissä olevan henkilön kuvaaminen ei lähtökohtaisesti ole suotavaa. Jos kuvaaminen tai tallentaminen haittaa tai estää hoitotoimenpiteen suorittamista, sitä voidaan rajoittaa tai se voidaan kieltää kokonaan.

Vaikka hoitoon liittyvän tapahtuman kuvaaminen yksityiseen käyttöön on sallittua, tallennusmateriaalin julkaisu esim. sosiaalisessa mediassa on kielletty. Siihen tulee olla kuvassa tai tallenteessa mukana olevien potilaiden ja henkilökunnan kirjallinen lupa.​

Hoidosta päätettäessä sinulla on potilaana itsemääräämisoikeus. Se tarkoittaa oikeutta kieltäytyä hoidosta, tietystä hoidon osasta tai tutkimuksesta.

Jos kieltäydyt jostain hoidosta tai tutkimuksesta, tulee lääkärin löytää mahdollisuuksien mukaan jokin muu lääketieteellisesti hyväksyttävä tapa tutkia ja hoitaa sairauttasi tai vammaasi. Kieltäytyminen hoidosta tai tutkimuksesta voi vaikuttaa diagnoosiin tekemiseen ja siten sairautesi hoitamiseen.

Itsemääräämisoikeus ei tarkoita oikeutta saada mitä tahansa hoitoa ja tutkimusta. Lääkäri päättää hoidosta ja tutkimuksista asiantuntemuksensa perusteella neuvotellen sinun kanssasi.

Tutkimuksen suorittaja (esim. laboratoriohoitaja tai röntgenhoitaja) ei voi tehdä päätöstä lisätutkimuksista kuvantamishuoneessa tai näytteenottotilanteessa.

Laboratoriotutkimusten kohdalla ei varsinaisesti ole estettä, etteikö saattaja voisi olla mukana. Voit siis itse päättää, haluatko ottaa tukihenkilön mukaan. Kannattaa kuitenkin varmistaa etukäteen, että näytteenottohuoneen tilat sallivat saattajan mukanaolon.

Jos tulet laboratoriotutkimuksiin lapsen kanssa, vanhemman on hyvä olla mukana. Lapsen näytteenotossa tuttu ja varma saattaja tuo jännittävään tilanteeseen turvallisuutta. Sisarusten tai muiden lapsien läsnäolosta tulee neuvotella.

Kuvantamistutkimuksissa henkilökunta antaa ohjeet saattajan mukaan tulemisesta tapauskohtaisesti. Saattaja voi tulla tutkimushuoneeseen, mutta itse tutkimuksen aikana hän voi olla huoneessa vain silloin, kun tarvitset avustajaa. Magneettitutkimushuoneeseen ei saattaja pääsääntöisesti voi tulla.

Isotooppitutkimuksissa potilaan saattajia pyydetään avustajiksi, jos sellainen on tarpeen. Saattajien turhaa säderasitusta pyritään kuitenkin välttämään, joten samoissa tiloissa oleskelu ei ole suotavaa, ellei se ole tutkimuksen onnistumisen kannalta välttämätöntä.​

Verinäytteitä voidaan toisinaan joutua ottamaan useampaan näyteputkeen, pyydetyistä laboratoriotutkimuksista riippuen, vaikka nykyään onkin mahdollista tehdä monia laboratoriotutkimuksia samasta näyteputkesta.

Lasten verinäytteenotossa noudatetaan kansainvälisiä lapsen painoon perustuvia suosituksia enimmäisverimääristä, joita voidaan kerrallaan ottaa.

Aikuisille ei ole vastaavia suosituksia käytössä, mutta aikuisilta otettavat verimäärät eivät yleensä koskaan ylitä sitä verimäärää, joka esim. verenluovutuksessa otetaan.

Jos näytteenotto kyynärtaipeesta ei onnistu, tarkastaa näytteenottaja tarvittaessa käsivarren ja kämmenselän muiden suonien soveltuvuuden näytteenottoon.​

Joissakin tilanteissa voidaan kyynärtaipeen sijaan ottaa sormenpäästä ihopistonäyte. Näin toimitaan yleensä silloin, kun näyte analysoidaan välittömästi näytteenoton jälkeen vieritestilaitteella, esimerkiksi terveydenhoitajan tai lääkärin vastaanotolla.

Valtaosa näytteistä otetaan kuitenkin kyynärtaipeen laskimoista ja lähetetään tutkittavaksi laboratorioon.

Kun sinun on pyydetty antamaan virtsanäyte, tarvitset sitä varten oikeanlaiset tarvikkeet. Tarvikkeet saat joko sinua hoitavasta yksiköstä tai sinut ohjataan hakemaan tarvikkeet laboratoriosta.

Virtsanäytteenottoon liittyviä tarvikkeita noutaessasi sinun on tärkeä asioida laboratorion henkilökunnan kanssa, sillä tarvikkeiden ohella saat usein myös kirjalliset ohjeet näytteen antamista varten.

Palauttaessasi virtsanäytettä laboratorioon on tärkeä asioida laboratorion henkilökunnan kanssa, jotta tutkimuspyynnön tietoihin kirjataan tarkka näytteenantoaika ja tarvittaessa aikajakso, jonka antamasi virtsanäyte on ollut virtsarakossa.

Virtsan koostumus vaihtelee eri vuorokauden aikoina. Tästä johtuen esimerkiksi joidenkin munuais- ja aineenvaihduntasairauksien tutkimisessa on tarpeen kerätä virtsa koko vuorokauden ajalta.

Jos tulet huonovointiseksi, koe keskeytetään. Keskeytykseen mennessä otetut näytteet lähetetään silti tutkittaviksi. Laboratorio tiedottaa keskeytyksestä tutkimuksen tilaajaa ja he tilaavat sinulle tarvittaessa uuden sokerirasitustutkimuksen.​

Laboratoriossa näytteenotto tehdään yleensä laskimoverinäytteenottona. Näytteenottoon liittyy pistokseen liittyvää kipua, jota voidaan lievittää monin keinoin.

Esimerkiksi imeväisikäisillä tutin imeminen ja rinta- tai pulloruokinta vähentävät kipua. Puuduttavat lääkevoiteet vähentävät pistoskipua. Myös keskittyminen muuhun toimintaan, kuten kuvien katsomiseen tai esimerkiksi pelaamiseen vähentää kiputuntemusta.

Röntgentutkimuksissa kellot ja korut riisutaan niiltä alueilta, joita kuvataan (esim. rannekello rannekuvauksessa). Magneettikuvauksessa kellot ja korut riisutaan aina.​

Lain mukaan sukukypsässä iässä olevan naisen (12 - 50v) raskauden mahdollisuus on selvitettävä aina ennen säteilytutkimusta.

Pyytäessään röntgentutkimuksen, lääkäri pohtii ennen kaikkea sitä, mikä on paras menetelmä kyseistä asiaa selvitettäessä. Röntgentutkimusten kohdalla hän lisäksi arvioi, että tutkimuksesta saatava hyöty on suurempi kuin säteilystä mahdollisesti koituva haitta.

Samalla lääkäri pohtii myös sitä, voisiko asiaa selvitellä muilla kuvantamistutkimuksilla, joissa ei käytetä röntgensäteilyä (esimerkiksi ultraääni- ja magneettikuvaus, ENMG- tai EEG-tutkimus).

Röntgentutkimuksesi toteutetaan niin pienellä säteilyannoksella kuin mahdollista riittävän tiedon saamiseksi. Eri röntgenkuvauksista aiheutuu yleensä erisuuruinen säteilyannos. Säteilyturvakeskuksen sivuilta löydät tietoa yleisimpien röntgentutkimusten säteilyannoksista.

Röntgenkuvausten säteilyannokset ovat keskimäärin pieniä, samoin niihin liittyvä säteilyriski. Yksittäisiä potilaita ja yksittäisiä röntgenkuvauksia koskevia säteilyannos- tai riskiarvioita ei kuitenkaan voida tehdä tarkasti.

Lue lisää:

Säteily terveydenhuollossa (STUK)​​

Säteilysuojaimia käytetään säteilyherkkien elinten suojaukseen. Kun kuvauskohde on tarkkaan rajattu eikä lähellä ole säteilylle herkkiä elimiä, suojausta ei tarvita. Ranteen kuvauksessa säteilyä ei kohdistu säteilyherkkiin elimiin.

Käytännöt voivat vaihdella. Henkilökuntamme kertoo halutessasi lisää, koska he ovat koulutettuja säteilynkäytön ammattilaisia.

Jodipitoiset varjoaineet eivät ole vaarallisia, mutta ne saattavat joskus aiheuttaa allergisen reaktion. Näitä reaktioita voidaan ehkäistä ja hoitaa lääkityksellä. Tästä syystä on tärkeää kertoa henkilökunnalle, jos tiedät olevasi allerginen jodipitoiselle varjoaineelle.

Samalla alkuaineella voi olla useita eri muotoja (isotooppeja), jotka eroavat toisistaan atomissa olevien neutronien lukumäärän perusteella. Osa näitä isotoopeista hajoaa itsestään. Hajoamista kutsutaan radioaktiiviseksi hajoamiseksi, koska sen aikana atomista vapautuu säteilyä. Säteilyn määrä voidaan mitata ja kuvata erityisellä ilmaisimella, esim. PET- tai gammakameralla.

ENMG-tutkimukseen sisältyy usein kaksi osaa, joista ensimmäisessä iholle annetaan pieniä sähkösykäyksiä hermon aktivoimiseksi. Jälkimmäisessä osassa taas tutkitaan lihasten ja välillisesti myös hermojen toimintaa ja pistetään hyvin ohut neulaelektrodi tutkittavaan lihakseen.

Sekä sähkösykäykset että lihasten tutkiminen ohuella neulalla voivat tuntua epämiellyttävältä tai joillakin jopa kivuliaalta. Tutkimuksessa käyneet ovat kuvanneet neulanpistoa hyttysenpistoa muistuttavaksi, mutta kivun kokeminen on yksilöllistä.

EEG-tutkimuksessa käytetään elektrodeissa geeliä, joka saattaa jättää hiukset hieman tahmeiksi. Aine lähtee kuitenkin pois vedellä ja viimeistään seuraavassa hiustenpesussa.

EEG- ja EKG-laitteet mittaavat elimistön omaa sähköistä toimintaa. Niistä ei tule sinuun sähkövirtaa.