Virtsanäytteet

Virtsanäytteiden avulla tutkitaan tavallisimmin munuaisten, virtsateiden ja virtsarakon tilaa. Virtsanäytteitä käytetään myös munuaisiin rajoittumattomien yleissairauksien tutkimisessa.

Virtsanäyte voidaan useimmiten ottaa kotona suullisten ja kirjallisten ohjeiden avulla ja toimittaa laboratorioon tutkittavaksi ohjeiden mukaan.

Ohjeiden mukainen valmistautuminen laboratoriokokeisiin on tärkeä osa onnistunutta tutkimustulosta. Kerrothan näytteenottajalle, jos et ole noudattanut ohjeita.

Haitarin otsikkotaso2
Miten valmistaudun virtsanäytteenottoon?

Tarkista saamastasi potilasohjeesta, miten tutkimukseen tulee valmistautua. Virtsanäytettä annettaessa on tärkeää noudattaa ohjeita, jotta näyte on mahdollisimman edustava.

Aamun ensimmäinen virtsanäyte tai vähintään neljä tuntia rakossa ollut virtsa soveltuu usein parhaiten näytteeksi. Silloin tutkittavat aineet väkevöityvät virtsassa ja tutkimustulos on luotettavampi.

Joihinkin virtsatutkimuksiin tarvitaan tietyn ajan kestävä keräys (esimerkiksi 24 tuntia), jonka aikana kaikki virtsa otetaan talteen. Näihin tutkimuksiin saat aina erilliset ohjeet ja tarvikkeet. Jos olet saanut laboratoriosta tarvikkeet ja ohjeet virtsanäytteenottoon kotona, varaudu virtsanäytettä laboratorioon tuodessasi kertomaan sekä näytteenottoaika että rakkoaika.

Bakteeriviljelynäytettä annettaessa on tärkeää tehdä huolellinen alapesu. Muutoin ihon ja limakalvojen bakteereita kasvaa runsaasti viljelymaljalla ja todellinen virtsatietulehduksen aiheuttajabakteeri voi jäädä tämän sekakasvun takia huomaamatta.

Miten annan virtsanäytteen?

Aikuisilta pyydetään tavallisesti keskisuihkunäyte, jossa pesun jälkeen otetaan virtsasuihkun keskiosasta näyte laboratoriosta saatuun astiaan.

Pieniltä lapsilta virtsanäyte voidaan ottaa joissakin tapauksissa myös pussivirtsa- tai tyynyvirtsanäytteenä, jolloin saat aina erilliset ohjeet ja tarvikkeet laboratoriosta.

Keräysvirtsanäyte kerätään kotona ja sen keräysaika on yleensä vuorokauden mittainen. Kaikki erittyvä virtsa kerätään talteen laboratoriosta saatuun keräysastiaan ohjeistetun tuntimäärän ajan.

Erilaisten virtsanäytteiden antamiseen saat aina erilliset ohjeet ja tarvikkeet laboratoriosta.

Mitä virtsanäytteen antamisen jälkeen?

Mikäli näyte on annettu kotona, se tulee säilyttää ja toimittaa laboratorioon ohjeiden mukaisesti. Noudata aina oman laboratoriosi ohjeita virtsanäytteen säilyttämisestä.

Virtsanäytteen antaminen ei vaadi jälkiseurantaa eikä aiheuta rajoituksia normaaliin elämiseen. Hoitava lääkärisi kertoo sinulle tuloksista ja siitä, miten hoitoa jatketaan. Ota yhteyttä hoitavaan yksikköön, mikäli sinulla ei ole tiedossa vastaanotto- tai soittoaikaa.

Onko virtsanäytteen antamisessa riskejä?Virtsanäytteen antamiseen ei liity riskejä.
virtsa; näytteenottopalvelut; valmistautuminen; virtsanäyte; tutkimus

Kyllä

Päivitetty  10.3.2023