Mitä laboratorioissa tutkitaan?

Laboratoriossa tutkitaan mm. veri-, virtsa- ja ulostenäytteitä, selkäydinnestettä, nivelnestettä ja kudosnäytteitä sekä kynsistä, haavoista ja limakalvointa otettuja näytteitä.

Näytteet otetaan ja tutkitaan aina lääkärin tai hoitajan lähetteen mukaisesti.

Laboratoriotutkimuksia kuvataan kirjainlyhenteillä ja niitä edeltävillä etuliitteillä. Etuliitteet kertovat, mistä elimistön nesteestä, kudoksesta tai veren osasta tutkimus tehdään.

Peruslaboratoriotutkimukset valmistuvat yleensä muutamassa päivässä, erikoistutkimuksissa kestää pidempi aika jopa viikkoja.

On tärkeää huomata, että eri puolilla Suomea toimivat laboratoriot voivat käyttää eri testausmenetelmiä ja eri laitteita. Laboratorioilla voi siis olla erilaiset tulkintarajat positiiviselle ja negatiiviselle testitulokselle tai erilaiset viitearvot tutkimuksille menetelmäeroista johtuen.

Biopankkitoiminta Suomessa

Tutkimusten yhteydessä kerättävistä kudosnäytteistä ylijäävä osa tai verinäytteenoton yhteydessä otettava ylimääräinen koeputkellinen verta voidaan tallettaa biopankkiin, jos potilas on antanut biopankkisuostumuksen. Näytteen antaminen ei aiheuta muita ylimääräisiä toimenpiteitä tai eikä siitä aiheudu potilaalle kustannuksia.

Näytekokoelmia voidaan käyttää esimerkiksi syöpätutkimukseen, jolloin niistä saatavaa biologista tietoa ja terveystietoa yhdistämällä sairauden syiden ymmärtäminen helpottuu ja voi johtaa yksilöllisempään hoitoon. Tutkimustulosten perusteella voidaan kehittää entistä parempia lääkkeitä, hoitotapoja ja taudinmääritysmenetelmiä. Parhaassa tapauksessa biopankkitutkimus johtaa lisääntyneeseen tietoisuuteen ennaltaehkäisevistä hoitomuodoista ja edistää kansalaisten itsehoitoa. Biopankkitoiminnasta voi myös kieltäytyä.

Suomessa toimii 11 biopankkia, joiden toimintaa Fimea ohjaa ja valvoo.

tutkimukset; biopankki; viitearvot; laboratorio; näytteet

Kyllä

Päivitetty  10.3.2023