Tule mukaan kehittämään Terveyskylää!

Terveyskylää, kuten muitakin e-terveyspalveluita, kehitetään jatkuvasti ammattilaisten ja asiakkaiden välisessä yhteistyössä. Olet tervetullut kehittämään Terveyskylää kanssamme!

Terveyskylän kehittäminen on yhteistyötä

Terveyskylän palveluita kehitetään yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten, yhteistyökumppaneiden sekä asiakkaiden kanssa. Monipuolisesta kehittäjäjoukosta on hyötyä, sillä se mahdollistaa Terveyskylän tarjoama tiedon ja palveluiden olevan mahdollisimman laadukkaita ja oikeasta näkökulmasta kirjoitettuja.

Asiakasnäkökulma eli käyttäjien havainnot ja kommentit ovat erittäin tärkeitä, jotta palvelut olisivat aidosti käyttäjäänsä palvelevia ja sisältö ​ymmärrettävää. Asiakkaiden toiveita kuuntelemalla voidaan tuottaa sellaisia palveluita, joita käyttäjä oikeasti tarvitsee. Myös potilasjärjestöt ovat mukana kehittämisessä. Terveyskylää kehitetään kaikilta käyttäjiltä saatujen palautteiden ja ehdotusten perusteella.

Miten pääsen mukaan kehittämään Terveyskylää?

Terveyskylän kehittämiseen voi osallistua monella eri tavalla. Mukaan voi tulla niin yksittäiseksi kerraksi kuin pidemmäksikin aikaa, miten itselle parhaiten sopii.

Lähtiessäsi mukaan osaksi työryhmään pääset muun muassa ideoimaan ja antamaan palveluista kommentteja. Voit halutessasi osallistua myös vain yksittäisiin järjestettäviin asiakasiltoihin. Mikäli haluat mukaan, kannattaa olla yhteydessä oman alueesi terveydenhuoltoalan ammattilaisiin.

Esimerkiksi tietoa sisältävien oppaiden lukeminen ja niiden kommentoiminen on tärkeää, jotta sisältö on varmasti lukijaystävällistä  lääkäreiden ammattikielen sijaan. 

Toisinaan Terveyskylässä tarvitaan myös vapaaehtoisia esimerkiksi testauskierroksille kokeilemaan  jonkin uuden palvelun käytettävyyttä ja sisällön ymmärrettävyyttä.

Terveyskylän sisällöistä kannattaa jättää palautetta klikkaamalla sivun alareunassa olevia palautekanavalaatikoita, joiden vaihtoehdot ovat Hyödyllistä tietoa, Juuri tätä etsin, Epäselvää tietoa sekä Kaipaan lisätietoa. Näin tiedämme, missä olemme jo onnistuneet ja mikä kaipaa vielä parantelua.​

Päivitetty  18.3.2022

Kyllä