Kokemuksia Terveyskylän käytöstä

E-terveyspalveluiden käyttö voi yllättää  helppoudellaan, vaikka kaikki eivät ole niitä ensin uskaltautuneet kokeilemaan. Lue muiden käyttäjien positiivisia kokemuksia palveluiden käytöstä!

Terveyskylässä on vuosittain noin kuusi miljoonaa käyntiä. Palvelut on suunniteltu mahdollisimman toimivaksi niiden käyttäjille, ja palveluita kehitetäänkin jatkuvasti palautteiden perusteella. Kaikenlainen palaute on tärkeää, ja esimerkiksi positiiviset palautteet kertovat, missä olemme jo onnistuneet ja mikä toimii hyvin. Esimerkiksi digihoitopolkujen käyttäjistä keskimäärin yli 90 prosenttia on ollut sitä mieltä, että digihoitopolkujen tieto on ymmärrettävää.

Alla on Terveyskylän käyttäjien jättämiä positiivisia palautteita, joiden toivomme kannustavan myös sinua Terveyskylän ja sen palveluiden käyttämiseen. Käyttö on helppoa ja selkeää - Terveyskylä kulkee mukanasi ajasta riippumatta, siellä missä sinäkin.

Kiitos siitä, että Terveyskylään on koottu selkeät paketit, joista potilas saa lisätietoa sairaudestaan. Se on hyvä, sillä hoitavalta lääkäriltä ei aina muista tai osaakaan kysyä asioita, jotka vaivaavat mieltä.
    Asiallinen vaikutelma, sivujen kuuntelumahdollisuudesta kiitos.
    Opiskelen terveydenhuoltoalaa, ja Terveyskylässä on paljon hyödyllistä tietoa selkeästi tarjolla.
    Terveyskylä on todella hyödyllinen ja selkeä sivusto, olen löytänyt sieltä tukea ja tietoa niin mielenterveyteen kuin painonhallintaankin liittyen. Tieto ja ohjeet ovat olleet erinomaisia ja ymmärrettäviä.
    Videot ovat olleet hyviä ja selkeitä, ja on mukavaa että Terveyskylässä on myös oikeiden potilaiden tarinoita.
    Omahoito-ohjelmien ja digihoitopolkujen tehtävät ovat mielenkiintoisia ja niissä joutuu oikeasti pohtimaan asioita, mikä auttaa muutoksen pysyvässä aikaansaamisessa. Suosittelenkin Terveyskylää myös läheisilleni, joiden koen hyötyvän tällaisesta palvelusta.
    Toimii hyvin tietokoneelta ja kännykästä. Tämä on plussaa matkustaessa!.
    Olen saanut Terveyskylästä ihanasti tietoa kaikkiin kysymyksiin, niin tekstinä kuin videoinakin!

Päivitetty  18.3.2022

Kyllä